HS: 16 tuomaria saanut tuomion rikoksesta viime vuosien aikana – nämä ovat lain käytön ammattilaisten tyypillisimmät rötökset

Yhteensä 16 oikeuden tuomaria on tuomittu Suomessa virkatoimen ulkopuolella tapahtuneesta rikoksesta vuosien 2004-2019 aikana, uutisoi Helsingin Sanomat.

Kyseisistä tuomareista kuusi on syyllistynyt useampaan kuin yhteen rikokseen, lehti kertoo.

HS:n selvityksen mukaan rattijuopumus on rikoksista yleisin, mutta tuomarit ovat saaneet tuomioita myös muista liikenteessä tapahtuneista rikoksista ja rikkomuksista sekä pahoinpitelystä.

Tuomarit syyllistyvät tilastollisesti rikoksiin harvemmin kuin muu väestö, HS kertoo. Tuomareita on yleistuomioistuimissa ja hallintotuomioistuimissa noin 1 050, joten langettavan tuomion on saanut 1,5 prosenttia tuomareista.

Yleistuomioistuimia ovat esimerkiksi käräjä- ja hovioikeudet. Hallintotuomioistuimia hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Lue myös:

    Uusimmat