Hovihistorian surullisin liitto oli alun alkaen täynnä vaaran merkkejä – sekä Diana että Charles olisivat halunneet vetäytyä kuninkaallisesta kihlauksestaan

Sekä prinssi Charles että prinsessa Diana olisivat halunneet perua avioliittonsa ennen kuin se edes alkoi.

MTV Uutiset julkaisee uudelleen vuoden luetuimpia juttuja. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 3.7.2020.

Prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan avioliiton tiedetään olevan yksi brittihovin historian onnettomimmista. Pariskunta meni naimisiin näyttävin menoin vuonna 1981 ja erosivat lopulta virallisesti vuonna 1997. Diana oli häiden aikaan 20-vuotias, Charles 32-vuotias. 

Kun Charles palasi laivaston palveluksesta nuorena miehenä hän sai tietää nuoruuden rakkautensa Camilla Parker Bowlesin menneen naimisiin toisen miehen kanssa. Charlesin kolmekymmentävuotissyntymäpäivät lähestyivät kovaa vauhtia, eikä hänellä ollut vielä morsianta rinnallaan. Kuninkaallinen perhe oli vahvasti sitä mieltä, että nuori ja puhtoinen Diana olisi oikea valinta tulevalle kuninkaalle. Diana ja Charles olivat olleet yhdessä treffeillä vain 12 kertaa ennen kuin Charles kosi Dianaa, ja alunperin kaksikon tavatessa toisensa aivan ensimmäistä kertaa Charles tapaili Dianan siskoa. 

On yleisessä tiedossa, että Charlesin ja Dianan avioliitto alkoi rakoilla toden teolla jo pian häiden jälkeen. Lähteiden mukaan pari ei tullut juurikaan toimeen keskenään edes ennen kuninkaallisia häitä, vaan he kokivat yhdessä olon toisinaan vaivaannuttavaksi. 

Kuninkaalliskirjailija Andrew Mortonin mukaan Diana kertoi sisarilleen vain päivää ennen häitään haluavansa peruuttaa koko asian. Sisarten mukaan tämä oli kuitenkin liian myöhäistä, eikä Diana voinut enää jänistää tulevasta. 

Diana ja Charles menivät naimisiin suunnitellusti, muttei päivä ollut heidän kummankaan elämän onnellisin. Charlesin tunteet olivat nimittäin samanlaiset kuin Dianalla, mutta kaksikko ei koskaan puhunut ajatuksistaan toisilleen. 

Hieman ennen häitä Charles uskoutui omille ystävilleen kertoen olevansa sitä mieltä, että Diana oli "vain lapsi" ja hän ei vaikuttanut tarpeeksi vanhalta avioliittoon. Lähteiden mukaan Charles olisi ollut kauhuissaan Dianan naimisesta sen takia, että hän tiesi jo lähtökohtaisesti sen olevan virhe. 

Charlesilla oli kuitenkin äärimmäiset paineet astua avioliiton satamaan, olihan hän jo vanhempi kuin useimmat tulevat kuninkaat olivat olleet naimisiin mennessään. Charlesin odotettiin perustavan perheen pikimmiten ja saavan lapsia, jotka olisivat seuraavat kruununperilliset. 

Diana ja Charles saivat kaksi lasta, prinssi Williamin vuonna 1982 ja prinssi Harryn vuonna 1984. Diana menehtyi auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997. Charles aloitti avioliittonsa aikana salasuhteen Camillan kanssa, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 2005.

Lähde: CheatSheet

Lue myös:

    Uusimmat