Hotellit haluavat pitää aikuisviihteen kanavatarjonnassaan

Hotellit ovat toistaiseksi haluttomia luopumaan pornokanavista, mutta ovat valmiita keskustelemaan aiheesta. Hotelliketjujen mukaan maksullisilla tv-kanavilla on vähäinen taloudellinen merkitys, mutta ne halutaan pitää osana asiakaspalvelua. Aikuisviihde haukkaa kanavien katselusta suuren osan.

Ahvenanmaan maakuntahallinnon uuden linjauksen mukaan virkamiehet saavat työmatkoilla Ahvenanmaan ulkopuolella majoittua vain hotelleissa, joissa pornokanavat eivät näy. Myös Suomen eduskunnan työryhmä pohti perjantaina, pitäisikö malli ottaa käyttöön eduskunnan työmatkoilla.

Jos linjaus menisi läpi eduskunnassa, se ei Sokotelin toimitusjohtajan Tapio Sattan mukaan heilauttaisi hotellibisnestä.Hänen mielestään päätös katselusta pitää kuitenkin jättää jokaisen omaan harkintaan. Vahingossa kanava ei kenellekään aukea.

- Maksukanavat ovat enemmänkin palvelulisää kuin iso bisnes. Kuluissa päästään lähinnä nollaan. Asiakkaat katsovat maksullisia kanavia jopa yllättävän vähän, Satta arvioi.

Eduskunta harkitsee

Suomessa aihe on pinnalla, koska eduskunnan työryhmä valmistelee paraikaa parlamentin uusia matkustusohjeita. Eduskunnan hallintojohtaja Kari T. Ahonen korostaa, että kyse ei ole taloudellisesta, vaan moraalisesta kysymyksestä.

- Eduskunta ei maksa pornokanavien katsomista. Asia ei ole meille mikään ongelma. Päätöksellä voitaisiin lähinnä luoda markkinakysyntää hotelleille, joissa pornokanavia ei ole, Ahonen sanoo.

Eduskunta käyttää valtiovarainministeriön kilpailuttamia hotelleja. Tärkeimmät valintakriteerit ovat hotellin sijainti, hinta ja laatu. Käytännössä pornovapaiden hotellien löytäminen voisi olla hankalaa.

- Kun seuraavan kerran kilpailutetaan hotelleja, valtio luultavasti harkitsee, ottaako se kanava-asian huomioon. Olisi omituista, jos peruste ylittäisi hotellien valinnassa esimerkiksi hinnan, Ahonen toteaa.

Restel Oy:n hotellien toimialajohtaja Jari Laine arvioi, että päätös voisi vaikuttaa hotellien kilpailuasemaan.

- Virkamiehiäkin koskeva päätös voisi olla merkityksellinen, jos se ohjaisi hotellien kysyntää.

Ruotsi näyttää mallia

Ahvenanmaan omaksuma malli tulee Ruotsista. Maassa on tehty lista lähes 500 hotellista, joiden kanavavalikoimasta ei löydy pornoa.

Scandicin viestintäjohtaja Martina Tengvall Ruotsista kertoo, että hotelliketju on osallistunut aktiivisesti aiheesta käytyyn keskusteluun.

- Hotelleissamme Ruotsissa on edelleen tarjolla eroottisia kanavia. Kyse ei ole niinkään tuotosta, vaan maksulliset kanavat ovat vain yksi valinnainen osa palvelua, Tengvall sanoo.

Hän jättää pallon vapaasti poliittisille päättäjille.

- Eroottiset elokuvat ovat nyky-yhteiskunnassa hyväksytty asia. Päätös, pitäisikö asian olla niin, kuuluu poliittisille päättäjille, ei hotellialalle, Tengvall sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat