Höntönvaarasta senaattoriksi Japaniin – Marutei Tsurusen ihmeellinen elämä

Höntönvaaran kylässä Pielisjärvellä pian talvisodan jälkeen syntyneen pienviljelijän pojan päätyminen senaattoriksi Japaniin olisi romaanin juonena epäuskottava. Marutei Tsurusen, syntyjään Martti Turusen, tarina on kuitenkin totta.

Vuosikymmeniä Pohjois-Karjalasta lähdön jälkeen pöydän ääressä istuu hymyilevä ja silminnähden elämäänsä tyytyväinen mies.

– Suurin elämäntehtävä on toteutettu. Nyt olen onnellinen, että tavallaan kaikki on ohi, Tsurunen, 75, sanoo.

Tuoreessa elämäkerrassaan hän ylistää nykyistä erakkomaista luomuelämäänsä japanilaisen Sachiko-vaimon rinnalla. Koti on Kamakuran kaupungissa, mutta Japanin ja maailman tapahtumia voi jo seurata rauhassa sivusta.

– Mielentilaani voi täydellä syyllä kutsua valaistuneeksi.

Suomessa diakoniksi opiskellut nuorukainen haaveili lähetystyöstä Afrikassa, mutta sattumalta Kotimaa-lehdessä huomatun ilmoituksen johdosta tie veikin 1960-luvun lopulla Japaniin. Mukaan lähtivät teologivaimo Virpi ja kolme pientä lasta.

Turunen halusi tutustua uuden kotimaansa kulttuuriin perusteellisesti, ja samalla epäily omaa työtä kohtaan kasvoi. Japanilaisten perinteet ja kulttuuri olivat vahvasti sidoksissa buddhalaisuuteen ja shintolaisuuteen.

– Nykyisessä länsimaiseen kulttuuriin sekoittuneessa muodossaan kristinusko tulisi aina pysymään heille vieraana ja epäaitona, Tsurunen kirjoittaa.

"Jostain käsittämättömästä syystä" Tsurusesta alkoi tuntua, että todellinen kutsumus löytyykin toiminnasta kirkon ulkopuolella japanilaisessa yhteiskunnassa.

Lähetystyö ja perhe saivat mennä

Suunnanmuutosta seurasi sarja rajuja ja itsekkäältä tuntuvia ratkaisuja: ero lähetystyöntekijän virasta ja päätös jättää vaimo sekä lapset, joista vanhin oli vasta 12-vuotias.

Tsurunen kirjoittaa uuden viisumin saamiseksi toteuttamastaan "toimenpiteestä" eli japanilaisen naisen löytäminen uudeksi kumppaniksi. Hänen avullaan kun löytyisi uudelle viisumille tarvittava japanilainen takaaja.

– Siitäkin voi ajatella, että on se aika semmoista kylmää päätöstä, Tsurunen myöntää.

Hän kirjoittaa ratkaisuistaan ja perhe-elämän intiimeistäkin ongelmista avoimesti, mikä ei suinkaan ole Japanissa tapana. Etenkin ero lapsista otti koville, mutta nykyisin suhteet ovat hyvät.

– Todennäköisesti he ovat antaneet minulle anteeksi – tai ainakin ymmärtävät, että se oli minun tieni.

Sitkeydellä ja vaimonsa Sachikon tuella Martti Turunen hankki Japanin kansalaisuuden ja muuttui samalla Marutei Tsuruseksi. Päätös lähteä politiikkaan syntyi 1990-luvulla, ja valinta kaupunginvaltuustoon johti pian pyrkimiseen parlamentin ylähuoneeseen eli senaattiin. 

Kolme perättäistä epäonnistunutta yritystä olivat vielä epätoivoon, mutta neljäs kerta vuonna 2002 tärppäsi.

– Nyt olen vakuuttunut siitä, että kaikki on ollut johdatusta. Kun pääsin senaattoriksi, tajusin, että kaikki oli ollut valmistautumista sitä varten, kristillisen uskonsa säilyttänyt Tsurunen sanoo.

Senaattorinuralla Tsurunen sai ajettua läpi lain lempiaiheestaan eli luomutuotannon tukemisesta sekä johti senaatin katastrofivaliokuntaa vuoden 2011 tsunamin ja Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden aikaan.

Monien kannattajien toive Japanin politiikan puhdistamisesta korruptiosta jäi kuitenkin saavuttamatta.

Lue myös:

    Uusimmat