Ojassa retkottavan auton perävalot loistivat metsän reunassa. Yö Pirkanmaalla oli jo vaihtunut aamuyön pikkutunneiksi. Hetkeä aiemmin 18-vuotias kuljettaja oli sammunut kesken ajon ja nojasi nyt tiedottomassa tilassa pää rattia vasten.
Taskussa oli hajonnut amfetamiinipussi. Kuten lukuisina muinakin iltoina, nuorukainen oli turruttanut itsensä viinalla, huumeilla ja lääkkeillä – tällä kertaa erityisen tuhoisella tavalla.
Paikalle hätyytetty ystävä huusi, läiski poskille ja käski kuljettajaa pakenemaan kotiin ennen kuin joku soittaisi poliisit. Kaverit hoitaisivat auton hinauksen.
Raajat liikkuivat. Vahvasti päihtynyt mies saatiin jaloilleen. Vielä tässä vaiheessa päätä ei painanut, kuinka hän selittäisi auton vauriot omalle isälleen.
Vuosikymmenen alussa lempääläläinen Miika Korkatti, 27, ei tiennyt mitä tehdä elämällään.
Pilveä polttava koulupudokas
Ennen ojanpohjalta heräämistä Korkatti opiskeli kauppaopistossa, työskenteli videovuokraamossa ja ajatteli elämänsä olevan kaikin tavoin mallillaan. Hän viihtyi rentotahtisessa työssä, katseli elokuvia ja poltteli toisinaan kannabista videovuokraamon ovien edustalla.
Lopulta työsuhteen kohtaloksi koitui kostea ilta ja liikkeen avaimiin liittyvä selkkaus. Pomo ilmoitti, ettei hänen palveluksiaan enää tarvittu.
Pian Korkatti huomasi olevansa varaton koulupudokas, jolla ei ollut asuntoa eikä enää tyttöystävääkään. Velkapotti sen sijaan oli kasvanut tuhansiin euroihin. Työstä kävi, miten päivänvaloa kestämättömän elämäntavan sai salattua perheenjäseniltä.
– Tiesin koko ajan, ettei tällaisella meiningillä voi olla onnellista loppua. En siltikään saanut otettua itseäni niskasta kiinni, Korkatti kertoo.
Huuruista elämää jatkui melkein parikymppiseksi asti. Sekavista vuosista selviytyminen synnytti niin paljon ajatuksia ja oivalluksia, että keskiviikkona Korkatista tuli esikoiskirjailija.
Mahdotonta – Maailman kyseenalaisin self help -kirja (Readme) kertoo raadollisen avoimesti nuoren miehen pohjakosketuksista ja siitä, kuinka hän lähti ratkomaan itseaiheutettuja ongelmia.
Niitä hän alkoi vetää puoleensa jo ala-asteiässä.
Lue myös: David Copperfield voitti oikeustaistelun - brittimies väitti saaneensa vammoja suosikkitaikurin tempun aikana
Kiusaajasta kiusatuksi
Vanhemmat erosivat, kun Korkatti oli kymmenvuotias. Oulaisissa asuneen perheen esikoispoika tunsi itsensä huijatuksi ja pohjattoman surulliseksi. Korkatti kanavoi pahan olonsa öykkäröivään käytökseen, valehteluun, manipulointiin ja kiusaamiseen.
Välitunneilla hän härnäsi muita oppilaita ja raastoi opettajien hermoja. Erään kerran sanaharkka johti tappeluun, jonka päätteeksi Korkatti raahasi nyyhkyttävää poikaa jaloista perässään ja totesi, että ”kukaan ei kuule sua.”
– Purin ongelmiani ja pahaa oloani muihin. Kuudesluokkalaisena havahduin siihen, millainen kusipää olin ollut ja pyytelin kiusaamiltani oppilailta anteeksi vielä vuosienkin päästä, hän sanoo.
Teini-iässä Korkatti muutti Lempäälään muuttuneiden perheolojen vuoksi. Hän halusi tehdä kaikkensa ”muuttuakseen maalaisesta kaupunkilaiseksi”. Uudella kotipaikkakunnalla hän suuntasi ensi töikseen vaatekaupoille:
Paidaksi valitsin pillifarkkujen teemaan sopivan, kehoani myötäilevän raidallisen neulepaidan, joka korosti liiallisesta virvoitusjuomien litkimisestä turvonneita ”miesrintojani”. Vaihdoin bensalenkkarit valkoisiin tennareihin, jotka olivat jalkoihini ainakin kaksi kokoa liian suuret.
Tukka lakasta tönkkönä ja ”tomaattifarmia” muistuttava finninaama kalpeana hän suuntasi uudelle ylä-asteelle ja sai lempinimekseen Oulun ihme.
Pian hän sai itse juosta pakoon väkivaltaisesti käyttäytyneitä kiusaajia.
– Näin jälkikäteen ajateltuna tässä toteutui ironisesti karman laki, että roolit vaihtuivatkin sitten toisin päin, hän sanoo.
Takamatkalta haavejahtiin
Eräänä unettomana yönä Korkatti istui tietokonetuolissaan ja katseli asunnossaan lojuvia homeisia astioita. Vuodet olivat valuneet viemäriin kunnianhimoisista suunnitelmista ja idearikkaasta mielestä huolimatta.
Ikätoverit olivat luoneet uria ja vaalineet ihmissuhteitaan. Korkatin aika oli kulunut päihteidenkäyttöön, videopeleihin, nettipornoon ja velvollisuuksien välttelyyn.
Olen luuseri, hän ajatteli sekasorron keskellä.
Oman epäonnistumisen ja elämäntilan tunnustaminen teki kipeää parikymppiselle miehelle.
Vuonna 2013 Korkatti päätyi tulevaisuutensa kannalta ratkaiseviin illanistujaisiin, joissa työkaveri lumosi illanviettäjät ällistyttävillä taikatempuilla.
Korkatti tuijotti silmät suurina, kuinka pelikortit katosivat, ilmestyivät ja vaihtoivat paikkaa työkaverin käsissä. Tunne oli ennenkokematon.
Pakka pysyi kasassa
Seuraavana päivänä hän riensi kioskille ostamaan korttipakan. Työkaveri-taikuri oli lupautunut mentoriksi. Korkatti innostui uudesta harrastuksestaan niin palavasti, että treenasi seuraavat kaksi vuotta korttipakan käsittelyä viidestä kymmeneen tuntia päivässä.
Treenimäärä tarkoittaa lähes paria tuhatta tuntia vuodessa.
Lukemattomia kertoja hän keräsi käsistä lipsuneita kortteja kiroillen lattialta.
– Lopulta treeni alkoi tuottamaan tulosta. Huomasin pikkuhiljaa, kuinka sormien ja käsien motoriikka alkoi pelata. Muistuttelin itseäni ahkerasti, että joku päivä katson taaksepäin ja naureskelen sille, kuinka kömpelö olin.
Ensimmäistä kertaa vuosiin Korkatilla oli elämässään sisältöä, josta syntyi onnistumisenkokemuksia.
Parin vuoden harjoittelun jälkeen hän sai kuulla muutamilta kollegoiltaan olleensa teknisesti taitavampi kuin moni vuosien ajan treenanneista taikureista.
Lue myös: Houdini-kahletemppu kamalalla tavalla pieleen Intiassa – fakiiri laskettiin jokeen ja katosi sinne
Taikatemppuja sosiaalitoimistossa
Vuonna 2015 Korkatille oli selvää, että hän haluaisi tehdä työkseen taikatemppuja. Hän jätti muun työelämän sikseen ja keskittyi ammattilaisuran luomiseen. Se tarkoitti tiukkaa talouskuria ja makaroniaterioita.
Sosiaalityöntekijän tapaamisessa Korkatti kaivoi korttipakan taskustaan. Hetkeä myöhemmin toimiston käytävillä raikuivat nauru ja aplodit.
– Olin jo itse vakuuttunut suunnitelmistani, mutta pitihän minun saada myös muut innostumaan asiasta, Korkatti sanoo.
Pari vuotta myöhemmin sana taikurista oli jo kirinyt ja keikkakalenteri täyttynyt. Vuonna 2017 Korkatti rohkaistui osallistumaan arvostettuihin Ravintolataikuuden suomenmestaruuskilpailuihin.
Sairaalloisen jännityksen saattelemana Korkatti nousi lavalle ja voitti.
Voittopuheen jälkeen mies sulloutui vessaan itkemään silkasta epäuskosta. Silloin hän ei vielä tiennyt, että vuonna 2019 sama voitto lohkeaisi uudemman kerran.
Nyt Korkatti elättää itsensä esiintymällä. Ohjelmistoa pitää päivittää ja uusia temppuja on opeteltava jatkuvasti. Arkisin hän hoitaa yrityksensä paperiasioita ja tekee sivutoimista markkinointityötä. Viikonloppuisin hän laittaa puvun päälle ja ajaa sinne, missä taikuria tarvitaan. Useimmiten häntä pyydetään esiintymään erilaisiin juhliin tai firmojen virkistyspäiville.
– Kyllä tätä hommaa tulee varmasti tehtyä pitkään. Rakastan työtäni ja nautin siitä, että saan olla tuomassa iloa ihmisten elämään, hän pohtii.
Rohkaisua vaikeuksissa velloville
Ammattitaikuri voi huijata yleisöään ja saada mahdottoman näyttämään mahdolliselta, mutta itseään huijatessa seinä tulee vääjäämättä vastaan.
Korkatti tarttui kynään, jotta hän saisi ihmiset jahtaamaan unelmiaan ja kiertämään kaukaa elämän, jossa omat arvot ja mielenkiinnon kohteet eivät ole etusijalla.
Näihin asioihin hän havahtui itse herätessään ojanpohjalta isänsä rusikoidusta autosta. Oliko hengenvaarallinen ja uhoiluun perustuva elämä todellakin sellaista, jota juuri hän tahtoi viettää ja edustaa?
Taikuri uskoo, että ihmiset arvostavat suoraa ja kaunistelematonta puhetta onnistumisista ja epäonnistumisista. Siksi häntä ei hävetä kertoa omistaan.
– Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät elä sellaista elämää, kuin syvällä sydämessään toivoisivat. Koin tehtäväkseni kertoa, kuinka itse ponnistelin siitä pois.
Lue lisää: Ikää vain 14, mutta pokka piti suorassa lähetyksessä taikuri-Max hurmasi myös toriyleisön
