Mainos

Hollolassa havaittu karhu – alueella vältettävä liikkumista

Hollolassa Päijät-Hämeessä on nähty karhu, kerrotaan alueelle annetussa vaaratiedotteessa.

Poliisin mukaan viimeisin havainto karhusta on tehty puoli yhdeksän aikaan Hedelmätarhan ja Salpakankaan alueella. Alue on lähellä Lahden rajaa.

Ensimmäinen havanto karhusta tuli poliisille ennen iltakahdeksaa.  

Viranomaiset kehottavat välttämään alueella liikkumista ennen kuin tilanteen päättymisestä on kerrottu.

Poliisi kertoo STT:lle, että karhu näyttää tämänhetkisten tietojen mukaan liikkuvan poispäin Lahden ja Hollolan keskustoista.  

 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.