LeKi Lempäälästä haki Kajaanista ensimmäiset pisteet tänä kautena voittamalla Hokin 2 - 7 (1 - 4, 0 - 1, 1 - 2).
LeKin voittomaali, nähtiin jo ajassa 14.10 kun Anssi Tieranta teki LeKin kolmannen maalin ylivoimalla. Lekin ensimmäinen maali tuli ajassa 3.30 ja toinen maali kahden miehen ylivoimalla ajassa 11.34.
- Meillä oli huonoin mahdollinen alku kuin voi kuvitella. Oli puhe, että alussa puretaan jos tulee kova paine omaan päähän. Sitten ei purettu ja tuli hölmöjä jäähyjä, ja muutama tuomarinkin hölmö jäähy. Siinä olisi tarvittu muutama voittava torjunta, jotta ensimmäinen erä olisi kääntynyt toisin, Hokki-valmentaja Sami Karppinen arvioi ottelun jälkeen.
Ensimmäisen Hokki-maalin onnistui upottamaan ensimmäisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla Aki Kangasmäki Joonas Wedmanin syötöstä.
Peliin mukaan toisessa erässä
Karppinen kertoi Hokin päässeen peliin mukaan toisessa erässä. Tapahtumia kirjattiin pöytäkirjaan kahden LeKi-jäähyn ja yhden LeKi-maalin verran.
- Toista erää hallitsimme, ja kolmas erä oli jo suvereenisti meidän. LeKi-vahti Mikko Pätsille kirjattiin enemmän torjuntoja, ja hän ottikin hyvin kiinni. Meillä oli kyllä paikkoja - laukaisut meni tolppiin, yli ja ohi, mikään paikka ei kelvannut meidän herroille, Karppinen päivitteli.
Teemu Suhonen kavensi tilanteen 2-5 kahden miehen ylivoimalla Aatu Hämäläisen ja Lasse Lappalaisen syötöstä ajassa 46.36.
- Joukkueeseen tarvitaan maalintekijä. Se voi löytyä omasta porukasta, ja jos ei löydy, niin sitten sellainen pitää etsiä. Huolestuttavinta tässä ottelussa oli se, että meidän maalit tehtiin meidän maalinedustalta, Karppinen pohti.
Karppisen mukaan ei ole sattumaa, että ensimmäinen kotitappio tuli LeKiä vastaan.
- LeKi ei vahingossa ole sarjan kärjessä. Ottelussa ei tapahtunut mitään sellaista, etteikö sitä olisi voitu voittaa. Tappio oli omaa saamattomuutta, puolustimme huonosti, emme onnistuneet paikoistamme ja he tekivät maaleja. Ongelma on henkisellä puolella. Joukkueessa on taitoa, pystymme ja osaamme pelata. Tällaisten tappioiden jälkeen meinaa pää mennä jumiin.
Tuuri työnteon kautta
Karppinen sanoo tuurin ja onnenkantamoisten lisääntyvän kun joukkue tekee töitä.
- Se pitää ansaita.
Hokki on pelannut seitsemän ottelua, joista saldona on kuusi pistettä kahden kotivoiton myötä.
- Meillä on tullut tässä alussa sarjan kovimmat joukkueet vastaan. Vierasottelut ovat olleet todella kovia. Tänään hävisimme sarjakärjelle, Karppinen ynnäsi alkukautta yhteen.
(MTV3)