Hokin puolustaja Antti Halonen TPS-paitaan

TPS
TPSCopyright MTV Oy 2003
Julkaistu 13.03.2007 16:16

Jääkiekon SM-liigan puolivälieristä karsiutunut Turun Palloseura on solminut sopimuksen puolustaja Antti Halosen kanssa. Halonen siirtyy Turkuun Mestiksen voittajajoukkueesta Kajaanin Hokista. Joukkueensa kapteeni Halonen voitti Mestiksen pudotuspelien tehotilaston ja oli puolustajien kolmanneksi paras pistemies.

Halonen, 25, on voimakas kiekollinen puolustaja, jonka vahvuuksia ovat hyvä luistelu ja laukaus. Hän on pelannut Mestiksessä 209 ottelua tehoin 17+36=53. Halosen sopimus käsittää ensi kauden lisäksi option seuraavasta kaudesta.

Valmentaja Kalle Kaskinen on tyytyväinen saadessaan Halosen joukkueeseen.

- Odotamme häneltä miesmäistä peruspuolustajan työskentelyä. Halosen perässä oli moni muukin seura, mutta hän halusi itse tulla Turkuun, Kaskinen selvittää sopimuksen taustoja.

TPS on jatkanut sopimusta puolustaja Simon Backmanin kanssa kauden 2007 - 2008 loppuun asti. Backman on pelannut turkulaisten riveissä myös neljä edellistä kautta. Liigaotteluita Backmanille on kertynyt 171. Päättyneellä kaudella Backmanin tehot olivat 2+7=9.

TPS neuvottelee parhaillaan useiden pelaajien kanssa. Lisää sopimuksia on seuran mukaan luvassa lähiaikoina.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

TPS