Hoitolaitoksen asukasta epäillään murhasta Turussa

Lounais-Suomen poliisi on tutkinut turkulaisessa hoitolaitoksessa kesäkuussa 2022 tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Esitutkinnan jälkeen 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään murhasta.

Teko tapahtui hoitoyksikön asunnossa Vasaramäessä. Epäilty otettiin kiinni paikan päällä hänen oman ilmoituksensa johdosta.

Epäilty sekä uhri olivat molemmat hoitoyksikön asukkaita. Hoitoyksikköä ylläpitää yksityinen palveluntarjoaja, jolta Turun kaupunki ostaa palveluja.

Uhri loukkaantui tilanteessa vakavasti ja poliisi tutki tapausta aluksi murhan yrityksenä. Myöhemmin uhri menehtyi saamiinsa vammoihin, ja rikosnimike muuttui esitutkinnassa murhaksi.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi epäillyn kesäkuussa ja hän on ollut vangittuna koko esitutkinnan ajan.

Poliisi on määrännyt esitutkintamateriaalin kokonaan salassa pidettäväksi.

Yksityiselämää koskevien tietojen vuoksi poliisi ei julkisuuslakiin vedoten kerro tapaukseen liittyviä yksityiskohtia.

Esitutkinta on nyt saatu valmiiksi ja siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi on myös aloittanut esitutkintalain mukaisen selvityksen hoitoyksikön ja mahdollisesti muiden tahojen osuudesta. Poliisi selvittää, onko rikosasiaa edeltävissä tapahtumissa jotain tekoja tai laiminlyöntejä, joiden perusteella olisi syytä epäillä virka- tai muuta rikosta.

Lue myös:

    Uusimmat