Hjelmesetin kulta nosti Norjan mitalitilaston kärkeen

Frode Estil ja Odd-Björn Hjelmeset, kuva: FRANCK ROBICHON
Frode Estil ja Odd-Björn Hjelmeset, kuva: FRANCK ROBICHON
Julkaistu 04.03.2007 12:05(Päivitetty 04.03.2007 14:23)

Odd-Björn Hjelmesetin ja Frode Estilin loppukiri miesten 50 kilometrillä huipensi Sapporon MM-kisat ja samalla norjalaisten kisat. Hjelmesetin kultamitalin tuella Norja nousi Suomen ohi mitalitilaston kärkeen.

Norja keräsi Sapporossa yhdentoista kisapäivän aikana 16 mitalia. Kultamitalien määrässä Suomi pysyi naapuriensa kanssa tasoissa viidellä kultamitalillaan, mutta Norjalla oli Suomea laajempi taso. Se otti kultamitalien jatkeeksi neljä hopeaa ja seitsemän pronssia.

Norjan mitalimäärä oli kaksinkertainen Suomen lukemaan verrattuna, mutta silti se jäi kolmella mitalilla maan edellisten MM-kilpailujen mitalimäärästä. Oberstdorfissa Norjan saalis oli ennätykselliset 19 mitalia. Ei ole epäselvää, mikä maa hallitsee pohjoismaisia hiihtolajeja.

Kaksi ylitse muiden

Suomen mitalimäärä oli suurin sitten Lahden 2001 kisojen, jossa isäntämaa venyi 10 mitaliin. Sapporossa menestys kulminoitui kahteen onnistujaan: Virpi Kuituseen ja Hannu Manniseen. Kuitunen oli hankkimassa kolmea kultaa ja yhtä pronssia, ja Manninen kahta kultamitalia. Heidän lisäkseen henkilökohtaiseen mitaliin ylsivät vain kisojen suomalaisyllättäjät, mäkihyppääjä Harri Olli ja yhdistetyn Anssi Koivuranta. Olli hyppäsi suurmäestä MM-hopeaa ja Koivuranta nappasi pronssin normaalimatkalla. Suomen muut mitalit olivat joukkuemitaleja.

- Menestysbonuksiin kului 67 000 euroa. Se on hieman enemmän kuin arvelimme, kun budjetoimme summan kuuden mitalin tavoitteen tasolle, Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Ilkka Tiilikainen ynnäsi.

Kultamitalista suomalaisen urheilijan urheilijarahastoon kilahti 10 000 euroa, hopeasta 5 000 euroa ja pronssista 2 500 euroa. Pistesijat palkittiin tonnilla, ja joukkuekisoissa bonussumma jaettiin joukkueen nuppiluvun mukaan.

Lajiryhmistä yhdistetty ja maastohiihto ylittivät mitalitavoitteensa, mutta mäkihyppy jäi yhteen mitalin päämääränä olleen kahden sijaan. Maastohiihdossa menestyksestä vastasivat tuttuun tapaan naiset, sillä Ville Nousiaisen kymmenes sija ja viestin kuudes tila olivat suomalaisten mieshiihtäjien parhaat noteeraukset MM-kisoissa.

Seuraavat pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut järjestetään Tshekin Liberecissä vuonna 2009.

Sapporon MM-hiihtojen mitalitaulukko:

             K H P Yht.
Norja        5 4 7 16
Suomi        5 1 2  8
Saksa        2 4 3  9
Venäjä       1 3 0  4
Tshekki      1 1 1  3
Sveitsi      1 2 0  2
Italia       1 0 2  3
Itävalta     1 0 1  2
Puola        1 0 0  1 
Ruotsi       0 1 1  2
Yhdysvallat  0 1 0  1
Slovenia     0 1 0  1
Valko-Venäjä 0 1 0  1 
Japani       0 0 1  1

(MTV3-STT)

Norjaan kaksoisvoitto miesten 50 kilometriltä