Hiusten nuuhkimista ja käsiä olkapäillä – myös tulevan presidentin Joe Bidenin menneisyydestä löytyy syytöksiä naisten sopimattomasta koskettelusta

Tulevalta presidentiltä Joe Bidenilta löytyy menneisyydestä syytöksiä sopimattomasta naisten koskettelusta.

Yksi presidentti Donald Trumpin kautta värittänyt teema on ollut sopimaton käytös naisia kohtaan. Jo vuoden 2016 vaalikampanjan loppumetreillä ilmestyi Access Hollywood -nauha, jolla Trump kuvaili voivansa tarttua naisia sukuelimistä koska vain.

Tähän mennessä yli 20 naista on syyttänyt Trumpia eriasteisista seksuaalisista ahdisteluista. Syytökset vaihtelevat pakkosuutelemisesta ja koskettelusta raiskaussyytöksiin asti.

Trump on kiistänyt kaikki väitteet, eikä häntä ole tuomittu seksuaalirikoksista.

Ainakin seitsemän naista syytti Bidenia

Myös tulevan presidentin Joe Bidenin menneisyydestä löytyy sopimatonta käytöstä naisia kohtaan.

Laajamittaisin kohu syntyi vuoden 2019 keväällä, kun hän käynnisti virallisesti presidentinvaalikampanjansa. Tuolloin useat naiset syyttivät Bidenia sopimattomasta koskettelusta.

– Olin hengittämässä syvään ja valmiina esittämään asiani yleisölle, kun tunsin kaksi kättä olkapäilläni. Jäädyin paikalleni. Miksi Yhdysvaltojen varapresidentti koskettaa minua?

Näin kertoo demokraattipoliitikko Lucy Flores maaliskuussa 2019 kirjoittamassaan esseessä vuonna 2014 järjestetystä kampanjatilaisuudesta. Flores kuvailee, kuinka Biden muun muassa nuuhki hänen hiuksiaan.

Samanlaisesta käytöksestä on kertonut ainakin seitsemän muuta naista. Biden on muun muassa painanut otsansa naisten otsalle pyytämättä ja pitänyt kättä olkapäällä "hieman liian pitkään."

Biden vastasi syytöksiin keväällä 2019 julkaisemallaan videolla, jossa hän sanoi tiedostavansa sosiaalisten normien muuttuneen vuosien aikana. Hän lupasi kunnioittaa ihmisten henkilökohtaista tilaa, muttei pyytänyt käytöstään anteeksi.

Vakavin syytös jäi varmentamatta

Vakavin syytös Joe Bidenia kohtaan tuli viime maaliskuussa. Tuolloin Bidenin entinen alainen Tara Reade syytti häntä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Reade sanoo, että hyväksikäyttö olisi tapahtunut vuonna 1993. Biden on kiistänyt syytökset, eivätkä yhdysvaltalaiset mediat ole onnistuneet varmentamaan Readen kertomusta.

Reade julkaisi kirjan siitä, miten hänen elämänsä muuttui sen jälkeen kun hän astui julkisuuteen. Kirja tuli myyntiin vaalien alla, mutta jäi melko vähäiselle huomiolle.

Lue myös:

    Uusimmat