Hirviöäiti pahoinpiteli lapsiaan ja pakotti heidät katsomaan eläinten kidutusta – keitti koiranpentuja padassa ja aiheutti tyttärelleen keskenmenon

Nainen on pidätetty Yhdysvalloissa New Mexicossa syytettynä lastensa kiduttamisesta. Hän oli myös pakottanut lapsensa katsomaan, kun hän murhasi lasten lemmikkejä raa’alla tavalla.

The New York Timesin mukaan Martha Crouch ja hänen aviomiehensä Timothy Crouch pidätettiin maanantaina. Parilla on 15 lasta, joista osa on jo aikuisia.

53-vuotiasta Martha Crouchia syytetään lapsen pahoinpitelystä ja äärimmäisestä julmuudesta eläimiä kohtaan. 57-vuotiasta Timothy Crouchia syytetään oikeusjärjestelmän estämisestä. Heidän oikeudenkäyntinsä pidetään tänään.

Väärät syytteet johdattivat oikeiden jäljille

Tutkinta alkoi, kun parin jo aikuinen lapsi pidätettiin tappavan aseen kanssa tehdystä pahoinpitelystä.

Rikostutkijat kertovat saaneensa ilmoituksia parin lapsista. Vääriksi osoittautuneiden epäilyjen mukaan kaksi pojista olisi pahoinpidellyt veljensä hengiltä. Heitä epäiltiin myös siskonsa kidnappaamisesta.

Väärät syytökset johdattivat kuitenkin tutkijat oikeille jäljille. 

Äärimmäistä julmuutta

Parin teini-ikäinen tytär kertoi viranomaisille kokeneensa niin pahaa fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä, että hänen kaksi sisarustaan veivät hänet turvaan Arizonaan.

Tytär kertoi, että äiti oli keittänyt koiranpentuja padassa ja pakottanut lapsensa katsomaan. Äiti oli myös syöttänyt kissanpennuille myrkkyä.

Äiti ei päästänyt tytärtään kouluun. Tytön kysyessä syytä, äiti hakkasi hänet keittiölastalla.

Kertoman mukaan toinen tytär oli tullut raskaaksi 14-vuotiaana, jolloin äiti oli pahoinpidellyt hänet niin pahoin, että tytär sai keskenmenon.

Yksi pojista puolestaan kertoi viranomaisille, että hänen vanhempansa olivat hakanneet, ampuneet, puukottaneet ja ajaneet autolla hänen ylitseen. Pojan mukaan hänellä on edelleen luodinsirpaleita käsivarressaan, koska äiti ampui poikaa haulikolla.

Lue myös:

    Uusimmat