Kalliillakin hinnoilla pärjää terveydenhuoltobisneksessä – "Asiakkaat eivät välitä hinnasta"

Kalliillakin hinnoilla pärjää terveydenhuoltobisneksessä 2:23

Yksityisten terveyspalvelujen hintahaitari on leveä. Isojen ketjujen hinnat ovat Kelan mukaan yksittäisiä ammatinharjoittajia suurempia. Se ei haittaa, sillä kalliillakin hinnoilla pärjää, koska suomalainen ei helpolla lääkäriään vaihda. 

Kela selvitti vuoden 2012 hintojen perusteella, että hammashoitoketjujen hinnat ovat kauttaaltaan korkeammalla tasolla kuin pienempien yritysten. Kelan tutkimusosaston mukaan tilanne on yhä samankaltainen. 

– Isoilla hammasyrityksillä on isommat hinnat. Pienempi ammatinharjoittaja ei välttämättä pyri kasvamaan eikä markkinoi eikä hanki uutta asiakaskuntaa. Isommat yritykset haluavat kasvaa ja markkinoivat sekä tarjoavat erikoispalveluita, ja se voi heijastua korkeampina hintoina, kertoo Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkola

Saman operaation saa 55:llä ja 160 eurolla 

Yleisin hammashoidon vastaanotolla tehtävä toimenpide on kahden pinnan täyte. Pääkaupunkiseudulla kalleimman sellaisen saa Helsingissä Ulvilantie 29/4 K -nimisellä vastaanotolla. Hintaa operaatiolle kertyy 161 euroa ennen Kela-korvausta. Vitaali Oy/Munkkiniemen Hammaslääkärit perii samaisesta operaatiosta 160 euroa.

Toisessa ääripäässä eli kaikista edullisimman toimenpiteen saa Vantaalla Puumedin hammaslääkäriasemalla. Hintaa siellä asiakkaalle kertyy alle 70 euroa. Hinnat ovat Kelan rekisteristä vuoden 2015 lukuja ja niistä ei ole vähennetty Kela-korvausta.

Apua jonottaville

Tänä vuonna Puumedi päätti alentaa hintoja entisestään, peräti julkisen sektorin tasolle.

– Meidän toimenpiteittemme hinnat ovat täsmälleen samat kuin yleensä terveyskeskuksissa. Kahden pinnan täyte maksaa nyt 38 euroa. Pyrimme saamaan asiakkaiksemme niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat jonossa terveyskeskuksissa, kertoo Puumedin toimitusjohtaja Petri Puumalainen.

Puumedi maksaa veronsa Suomeen, mutta tekee yhteistyötä virolaisen yrityksen kanssa. Puumalaisen mukaan toiminta perustuukin volyymiin. 

Vielä Korsoakin halvemmalla kyseisen hoidon saa - Hattulassa, Turussa ja Pyhäjärvellä. Parolan Dick Novassa toimenpiteen saa 55 eurolla. 

Kelassa toivotaan hintatietoisuutta

Kelassa on otettu koppia terveydenhuoltosektoria vaivaavasta hintatietoisuuden puutostilasta. Tänä kesänä avautuneella hoitopaikanvalinta.fi -sivustolla kuka tahansa pystyy katsomaan eri palveluntuottajien hintoja yleislääkärivastaanotoista magneettikuvauksiin kunnittain. Parempi hintatietämys saattaisi johtaa siihen, että ihmiset vaihtaisivat aktiivisemmin palveluntuottajaa. Tällä hetkellä suomalainen ei helposti hammaslääkäriään vaihda. 

– Hammashoidossa ei kilpailla hinnoilla vaan laatutekijöillä. Alle 15 prosenttia vaihtaa hammaslääkäriä vuosien varrella. Hammaslääkäripuolella on toimiva omalääkärijärjestelmä, mutta asiakkaat itse kustantavat sen, kertoo Mikkola. 

Ei hinnalla, vaan laadulla

Oral Hammaslääkärit kuuluu hintavimpien sarjaan puhuttaessa kahden pinnan täytteestä. Miksi hintanne on niin kova, liiketoimintajohtaja Jarno Huurinainen?

– Me emme ensisijaisesta kilpaile hinnalla vaan palvelukokemuksella ja hoidon laadulla. Kustannuksia kannattaa miettiä siten, että kuka palveluntarjoaja pystyy huolehtimaan asiakkaasta niin hyvin, että hoidon kokonaiskustannus pitkällä aikavälillä on asiakkaalle mahdollisimman edullinen, sanoo Huurinainen.

Kelan Mikkolan mukaan kalleimmillakin palveluntuottajilla riittää asiakkaita.

– Asiakkaat käyvät samalla eivätkä välitä siitä hinnasta. Ihmiset eivät vaivaudu lähtemään kovin kauas, vaan valitsevat lähipalvelun – vaikka maksaisivat sen itse. Tämä on globaali ilmiö.

Asiakasmaksut voivat nousta reippaasti

Sote-uudistuksessa on kaavailtu, että hammashoito kuuluu laajan valinnanvapauden piiriin. Mitä tämä tarkoittaa asiakasmaksuille? 

– Aikuisen hammashoidossa kunnalliset asiakasmaksut nousisivat reippaasti, jos samalla rahamäärällä pitäisi tulla toimeen kuin mikä se julkinen tuki tällä hetkellä on, pohtii Mikkola.

Hammashoito on osa terveydenhoitoa, mutta perinteisesti omavastuut purukaluston osalta ovat olleet eri mittaluokassa kuin muut hoidot. 

– Se on kieltämättä erikoista. Jos on huonosti hoidetut hampaat, se voi aiheuttaa kaikenlaisia muita sairauksia. Onko hammashoito koettu jotenkin esteettisenä asiana ja sitä kautta julkinen subventio on pienempi, kysyy Mikkola. 

Juttua ja otsikkoa muokattu 24.7.2016 klo 23.04. Jutusta on poistettu niissä ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi taulukot, joissa vertailtiin eri alojen maksuja. 

Lue myös:

    Uusimmat