Hindujen ja muslimien välisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut jo yli 40 ihmistä – kyse ei tutkijan mukaan ole kuitenkaan uskonnollisista levottomuuksista

Hindujen ja muslimien yhteenotot ovat pahentuneet Intiassa – tässä tutkijan tuorein arvio mellakkatilanteesta 10:50
MTV Uutiset Liven haastattelema Oxfordin yliopiston tutkija Kira Huju kertoi, mikä on tilanne tällä hetkellä Intian levottomuuksissa.

Hindut ja muslimit ovat ottaneet jo useana päivänä väkivaltaisesti yhteen Intian pääkaupungissa Delhissä. Kuolleita on tällä hetkellä ainakin yli neljäkymmentä ja loukkaantuneita satoja.

Kuolleissa on sekä hinduja että muslimeja. Meneillään olevia levottomuuksia on kuvattu pahimmiksi vuosikymmeniin.

BBC:n mukaan tuhansia musliminaisia ja -lapsia on jäänyt kodittomiksi. The Guardian puolestaan kertoo, että Delhin muslimit ovat päässeet rukoilemaan vartijoiden turvaamina.

Tutkija: "Mielenosoituksissa kaikkien uskontojen edustajia"

MTV Uutiset Liven haastatteleman väitöskirjatutkija Kira Hujun mukaan levottomuudet ovat juuri nyt Delhissä rauhoittumaan päin.  Oxfordin yliopiston tutkija Huju kuitenkin pelkää, että mellakat nousevat tulevaisuudessa pintaan yhä uudelleen ja uudelleen, kuten tähänkin saakka.

– Levottomuudet eivät ole sellaisia uskonnollisia levottomuuksia, joissa olisi yhdellä puolella hindut yhteisönä muslimeja vastaan, vaan sen sijaan kyseessä on poliittinen jako.

Huju sanoo, että levottomuuksissa ovat vastakkain hindunationalistit ja heitä vastustavat kansalaiset.

– Valtavissa mielenosoituksissa on nähty kaikkia uskonnon edustajia, opiskelijoita, kansalaisjärjestöjä ja lakimiehiä puolustamassa muslimien oikeuksia.

Intian pääministeriksi noussutta Narendra Modia on syytetty aiemminkin siitä, että hän on tietoisesti antanut levottomuuksien jatkua. Tutkija Kira Hujun mukaan on myös todisteita siitä, että poliisi on antanut väkivallan nyt jatkua Delhissä.

Intian tilanteesta enemmän ja tarkemmin haastattelussa videolla.

Lue myös:

    Uusimmat