Hiihtotähti pillastui Therese Johaug -kysymyksestä – jätti haastattelupisteen raivon vallassa!

Jessica Diggins hiihti lauantaina Lillehammerissa maailmancupin naisten 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailussa komeasti toiseksi. Yhdysvaltalaistähden riemu vaihtui kuitenkin raivoon, kun hänelle esitettiin kisan jälkeen tyly Therese Johaug -kysymys.

Diggins kirkui maalissa ilosta. Yhdysvaltalainen oli jättänyt Norjan Heidi Wengin taakseen viimeisessä nousussa ja tullut kisassa toiseksi 1.08 minuuttia kisan voittaneen Therese Johaugin jälkeen.

– Tuntuu todella hyvältä. Tunsin viimeisessä nousussa oloni vahvaksi ja minun täytyi antaa kaikkeni, Diggins sanoi ruotsalaislehti Expressenin mukaan.

– Annoin kaikkeni, en ajatellut ketään muuta. Keskityin vain omaan kroppaani ja siihen, miten se reagoi.

Digginsin ilon pilasi haastattelupisteessä norjalaisen NRK:n toimittaja Mikal Aaseruud. Hän kysyi, miksi ero Johaugiin on niin iso.

Diggins kihisi kiukusta.

– Uskotko, että sinulla olisi mahdollisuus roikkua mukana? Diggins tuhahti ja poistui haastattelualueelta.

"Outo reaktio"

Aaseruudin ajatukset episodista välitti sittemmin eteenpäin Expressen.

– Se oli outo reaktio, Aaseruud tuumi Digginsin toimista.

– Koska tätä ihmiset ihmettelevät. Onko mahdollista tavoittaa Thereseä? Se on hyväksyttävä kysymys kahden maailmancup-viikonlopun jäljiltä.

Digginsin kilpakumppanin Sadie Maubet Bjornsenin mukaan muilla hiihtäjillä on tunne, että Johaug on lyötävissä.

– Muuten ei ole järkeä edes startata. Ja (Stina) Nilsson osoitti viime kaudella, että se on mahdollista, Bjornsen sanoi.

Bjornsen sivakoi yhdistelmäkisassa kahdeksanneksi. Krista Pärmäkoski oli neljäs.

Lue myös:

    Uusimmat