HIFK:n Anton Lundell selvisi rajusta huitaisustaan ilman pelikieltoa – taustalla aiemmat vastaavat päätökset

Lauantaina jääkiekon SM-liigan puolivälieräottelussa Pelicansia vastaan huitomisesta ulosajon saanut Anton Lundell selviää tapahtuneesta ilman pelikieltoa.

Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä vahvistaa MTV Urheilulle, että Lundellin lyönti Pelicansin Aleksandr Shtshemerovin käsivarteen on tutkittu niin sanotun tilannehuoneen ja kurinpitodelegaation kesken, mutta asiaa ei viedä eteenpäin pelikiellon määrittämiseksi.

Lundellille tuomittiin pelitilanteen ulkopuolisesta lyönnistä viiden minuutin rangaistus ja pelirangaistus. Hän on tältä osin HIFK:n käytettävissä maanantaina kolmannessa osaottelussa.

Järvelän mukaan tilannehuone ja delegaatio vertasivat tapausta ainakin kahteen aiempaan tuomioon. Yksi näistä oli perjantain Kärpät-Ilves-ottelussa Ilveksen Topias Haapasen kahden käden mailanisku Rasmus Kuparin jalkaan. Haapanen ei saanut tapauksesta rangaistusta.

Toinen oli SaiPan Kalle Maalahden huitominen KalPan Ilkka Pikkaraisen mailaan ja käsille.

– Olemme peilanneet näitä samanlaisia tilanteita, jotka eivät myöskään menneet kurinpitoon, Järvelä sanoo.

– Niistä delegaatio ei antanut pelikieltoa, niin he ovat verranneet näitä keskenänsä, ja niillä on ollut jonkunlainen linja. On katsottu, että kun sekään ei mennyt niin tämäkään ei mennyt.

– Delegaation ja tilannehuoneen kanssa on katsottu näistä huitomisista, että viisi minuuttia ja pelirangaistus riittävät, Järvelä kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat