HIFK koki murskatappion Lahdessa, Pelicans pakotti sarjan kuudenteen peliin – Juhamatti Aaltonen väläytteli uusia temppuja

Lahden Pelicans venyi pahassa paikassa voittoon, kun se kukisti Helsingin IFK:n 5-1-lukemin joukkueiden välisen puolivälieräsarjan viidennessä ottelussa.

Pelicansille voitto tarkoitti sitä, että lahtelaisten kausi jatkuu ainakin yhden ottelun verran. Otteluvoitot ovat nyt 3-2 IFK:n hyväksi.

Juhamatti Aaltonen väläytteli taitojaan, sillä 33-vuotias taituri torjui yhden maalin ja teki itse yhden osuman.

Pelicans aloitti kohtalonottelunsa vahvasti, kun Jordan Rowley ja Artturi Toivola onnistuivat maalinteossa. Toisessa erässä Hynek Zohorna teki Pelicansille vielä 3-0-maalin.

IFK:n Micke-Max Åsten sai erän aikana kiekon maaliin, mutta osuma hylättiin kahden videotarkistuksen jälkeen.

IFK onnistui lopulta tekemään 1-3-kavennusmaalin, kun Kyle Quincey onnistui maalinteossa. Tätäkin osumaa tarkistettiin pitkään videolta, mutta lopulta se hyväksyttiin.

Hetkeä myöhemmin Aaltosen syöttö kimposi IFK-pelaajan kautta helsinkiläisten maaliin ja vei lahtelaiset 4-1-johtoon. Toivola viimeisteli vielä loppulukemiksi 5-1.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran jo huomenna Helsingissä. IFK on edelleen voiton päässä välieräpaikasta.

Lue myös:

    Uusimmat