Mainos

Hiekka-aavikolta pohjoisen perukoille

Utajärven Mustikkakankaalla myhäilee tyytyväinen yrittäjä. Orasko Oy:n uusi saha käynnistyy ihan näillä näppäimillä ja tulevaisuus näyttää aikakauteen nähden valoisalta. Yrittäjänä taipaleelle mahtuu aina haasteita ja riskejä, mutta Hany Yacubille matka Egyptin kuumilta hiekka-aavikoilta Pohjois-Pohjanmaan pakkasiin sahayrittäjäksi on ollut kannattava oppikoulu.

– Minä olen ollut yrittäjyyden tiellä nuoresta pojasta alkaen. Isäni oli yrittäjä ja sain olla mukana näkemässä ja kokemassa yrittäjyyttä, lopulta myös vastata yrityksen toiminnasta. Kertoo Hany Yacub.

Yacub saapui Suomeen 2004 ja perusti perheen Varkauteen. Hän perehtyi puu- ja sahateollisuuteen ja ryhtyi välittämään suomalaista sahatavaraa kotimaahansa Egyptiin.

– Egyptissä suomalainen mänty on erityisen arvostettua. Maassa on 105 miljoonaa asukasta ja joka vuosi siellä rakennetaan 1½ miljoonaa asuntoa. Suomalaista petäjää halutaan käyttää niin talonrakennuksessa kuin huonekalujen valmistuksessa.

Orasko Oy:n hallinto toimii Kuopiossa. Välityskaupan kautta saadut kontaktit ohjasivat Hany Yacubin tutustumaan myös Utajärven sahayrittämiseen, jonka johdosta hän päätyi vuonna 2017 ostamaan Utajärven Mustikkakankaan teollisuusalueelta kokonaisen sahatuotannon.

Heti tuotannon ostettuaan Yacub lähti kehittämään sahan toimintaa. Kolmessa vuodessa Orasko Oy:n Mustikkakankaalla aloittanut tytäryhtiö Haadex Oy:n kapasiteetti kasvoi kolminkertaiseksi, jonka johdosta Yacub päätti käynnistää uuden sahan rakentamisen.  Uuden sahan, emoyhtiö Orasko Oy:n rakentaminen aloitettiin Mustikkakankaalla vuonna 2018. Juuri valmistunut sahalinja mahdollistaa nyt monipuolisemman sahatavaran tekemisen. Kun Haadex Oy:n tuotantovolyymi on noin 45 -50 000 m³ vuodessa, uuden sahalinjan kapasiteetti on 140 000 m³ vuodessa.

– Samanaikaisesti olemme kasvattaneet markkina-alueita. Meiltä lähtee sahatavaraa Oulun ja Kotkan satamien kautta muun muassa Egyptiin, Saudi-Arabiaan, Jemeniin, Eestiin, Latviaan, Liettuaan, Etelä-Koreaan ja Kiinaan, Yacub kertoo.

Utajärven saha työllistää tällä hetkellä 35 työntekijää, jonka lisäksi saha käyttää useita aliurakoitsijoita.

Utajärven Yrityspuisto ja kunta yrittäjän tukena

Utajärvellä yrittäjien tukemiseen on panostettu monesta näkökulmasta. Kunta kuuntelee tarkoin yrittäjien toiveita ja pyrkii esimerkiksi asemakaavoituksessa ottamaan huomioon yritysten sijoittumisen edellytyksiä mahdollisimman sujuvasti ja tasapuolisesti.

Kehittämismyönteisyys on sisältynyt kunnan arvoihin vuodesta 1991 lähtien. Innovatiivisuus, ennakkoluulottomuus ja suunnitelmallisuus sekä elinkeinojen, että asumisen kehittämisessä ovat Utajärven vahvuuksia. Kunnan veto-ja pitovoimaan on satsattu rakentamalla valokuituverkko. IT-yhteydet, mutta myös valtatien ja junaradan varsi suovat valtavan suuria etuja ja mahdollisuuksia niin kuntalaisten kuin yrittäjien arkeen.

Utajärven Yrityspuisto Oy on Utajärven kunnan perustama teollisuuden ja elinkeinojen kehittämisyhtiö, joka kehittää alueen yritysympäristöä jatkuvasti ja luo edellytyksiä uusien yritysten syntyyn sekä tukee alkavien ja jo toimivien yritysten toimintaa. Yrityspuisto ei siis rahoita yrityksiä, mutta ahkeroi määrätietoisesti yritysten menestymisen puolesta.

– Kyllä täytyy sanoa, että ilman kunnan ja Yrityspuiston vahvaa tukea ja luottamusta en olisi uskaltanut ryhtyä sahan ostoon. Heidän ansiostaan sahalla on ollut mahdollisuus onnistua, kasvaa ja kehittyä. Olen suuresti kiitollinen kunnan ja Yrityspuiston väelle, sanoo Yacub.

– Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Uuden sahan myötä voimme kehittää jatkojalosteita ja tavoitteena on myös kaiken puutavaran kuivaaminen Utajärvellä. Tähän asti puun kuivaus on hoidettu aliurakoitsijoilla ympäri Suomea.

Teollisuusalue toteuttaa yrittäjien tarpeita

Mustikkakankaan raskaan teollisuuden aluetta on kehitetty yhdessä alueella jo toimivien yrittäjien kanssa. Kunta näkee erittäin tärkeäksi mahdollistaa yrityksien kehittymisen ja laajentumisen edellytykset. Mustikkakankaan asemakaavaa on laajennettu kahdessa osassa ja uusia suuria tontteja muodostuu yli kaksikymmentä. Asemakaavassa mahdollistetaan alueella jo toimiva kiertotalous ja sen kehittyminen sekä huomiota kiinnitetään kiertotaloustuotteiden käyttöasteen nostamiseen ja hiiliviisauteen.

Nykyinen Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee Oulu-Kajaani välisen valtatie 22:n ja rautatieyhteyden välissä, sopivan etäällä taajamasta. Valtatieltä Mustikkakankaan alueelle on suunniteltu uusi pääliittymä, joka lisää liikenneturvallisuutta suurten rekkojen kuljettaessa alueella syntyviä materiaalivirtoja. Uusi pääliittymä saadaan käyttöön vuonna 2022.

Tulevaisuudessa Mustikkakankaan alueen nähdään kehittyvän entisestään ja yrityksien toivotaan löytävän toisistaan synergiaetuja. Pitkälle tähtäävissä suunnitelmissa alueen nähdään laajentuvan entisestään ja muun muassa rautatien sivuraidemahdollisuuksista on aloitettava keskustelut.

  • jouheva päätöksenteko ja lupapolitiikka: paperiasiat kuntoon muutamassa päivässä
  • maksuton ja mutkaton yritysneuvonta apuna liiketoimintasuunnitelmasta ja perustamistoimenpiteistä lähtien
  • aktiivisesti kehitettävät, nykyaikaiset Mustikkakankaan ja Lämpötien teollisuusalueet
  • työvoimaa hyvin saatavilla
  • monipuolinen tonttitarjonta järkevään hintaan niin yrittämiseen kuin asumiseen
  • koko kunnan alueelle rakennettu nopea valokuituyhteys 
  • Mustikkakankaan teollisuusalueella häiriötön sähkönsaanti omaa voimalinjaa pitkin

Lue myös:

    Uusimmat