Sääennusteiden mukaan tuleva viikko näyttää helteiseltä ja kostealta.
Meteorologi Markus Mäntykannaksen mukaan Länsi- ja Pohjois-Suomessa on alkavalla viikolla otolliset olosuhteet voimakkaille ukkosille ja tuulenpuuskille.
– Kosteus tulee näkymään voimakkaina ukkosina. Tästä saatiin sunnuntaina esimakua Oulun seudulla, jossa vettä kertyi paikoin yli 20 millimetriä tunnissa, Mäntykannas kertoo.
Salamointi voi lisätä riskiä myös maastopaloille.
Kuumuutta ja kosteutta
Itä-Suomessa jatkuu tukala helle. Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona lämpötilat voivat mennä yli 30 asteen.
– Loppuviikolla kuumat ja kosteat olosuhteet jatkuvat, Mäntykannas sanoo.
Keskiviikkona on ennusteiden mukaan luvassa hetkellinen helpotus kuumiin hellepäiviin, kun lämpötilan ennustetaan laskevan 20-30 asteen välille.
– Lämpötilat pysyvät kuitenkin edelleen korkeina myös keskiviikkona, vaikka ne hiemat alhaisempia monin paikoin saattavat ollakin, Mäntykannas sanoo.
Torstaina saapuu uusi annos kuumaa ilmaa ja ennusteen mukaan torstai saattaa olla kesän kuumimpia päiviä.
Ennusteen mukaan sää jatkuisi viikonloppuna lämpimänä.