Helteet voivat yltyä pian jopa tukaliksi – tällaista säätä loppuviikolla on odotettavissa
Helleraja ylittyy Suomessa tänään useammalla paikalla kuin tiistaina. Lämpötila lähestyy jo tukalan helteen rajaa, Ilmatieteen laitokselta kerrottiin STT:lle.
Lämpimintä on Länsi- ja Etelä-Suomessa noin Mikkelin tasolta etelään. Tukalan helteen varoitus on kuitenkin tällä tietoa voimassa vain torstaista eteenpäin.
Päivälämpötilojen odotetaan kohoavan kohti viikonloppua. Torstaina ja perjantaina lämpötilat voivat olla varsin yleisesti 25 ja 30 asteen välillä.
Sateen todennäköisyys kasvaa lähinnä pohjoisessa kuluvan viikon lopulla sunnuntain ja maanantain vaihteessa. Etelässä sateita saadaan odottaa mahdollisesti vasta ensi viikon aikana. Mahdollisista sateista huolimatta sää näyttää lämpimältä, ja helleaalto voi jatkua myös ensi viikolla.
Loppuviikosta uv-indeksin arvo saattaa nousta yli Ilmatieteen laitoksen varoitusrajan eli kuuden. Tiistaina uv-indeksi oli noin viisi.
Uusimmat
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin ja ulkoministerin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
Lataa lisää