Helsinkiläismies voitti kolme suurta voittoa samasta Keno-arvonnasta – yhteissumma yli puoli miljoonaa: "Tämä on erittäin poikkeuksellista"
Helsinkiläismiehellä oli poikkeuksellisen hyvää tuuria tiistai-illan Keno-arvonnassa, kun hän voitti jopa kolme suurta voittoa yhdellä kertaa, Veikkaus tiedottaa.
Sama henkilö voitti samasta Keno-arvonnasta kaksi 250 000 euron voittoa, sekä lisäksi hänellä oli osuus 200 000 euron porukkavoitosta. Siitä hänen osuutensa on 40 000 euroa.
Yhteissumma on siis 540 000 euroa.
– Tämänkaltaisia voittorykelmiä ei muistu mieleen montaa Kenon historiasta. Tämä on siis erittäin poikkeuksellista, sillä jo ylipäätään useamman suurvoiton löytyminen yhdestä Keno-arvonnasta ei ole kovin yleistä, toteaa Veikkauksen liiketoimintapäällikkö Simo Salmela tiedotteessa.
Miehen voitot eivät olleet Kenon suurimpia mahdollisia täysosumia, mutta se tuskin moninkertaista voittajaa harmittaa.
Veikkaus on tavoittanut voittajan, mutta tämä ei halunnut kertoa tunnelmistaan enempää.
Video: Kouvolan R-kioskilla pelattu lottorivi teki kymmenestä ihmisestä miljonäärin elokuussa – näin paikalliset kommentoivat jättipottia
Uusimmat
-
06:45
Tutkimus selvitti: Tällaisissa ammateissa on korkeampi riski sairastua dementiaan
-
06:40
Tutkijat selvittävät: Kaikuuko Kolilla yhä pirun ääni? "Näin minä uskoisin – ei välttämättä mikään paha olento"
-
06:37
Taistelu Verboven herruudesta jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
06:29
Oluentuoksuinen nostalgiapala! Näin Hjallis Harkimo rehenteli Nordiksen uumenissa 1997 – tänne Jokerit nyt palaa
-
06:20
Asiantuntija varoittaa sairaaloiden tulevaisuudesta: "Tämä on riski, joka pitäisi ottaa todella vakavasti"
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
Lataa lisää