Helsingin Hietaniemen rannalla 26., 28. ja 29. kesäkuuta järjestettävä Rock the Beach -festivaalista saa pitkälti kiittää saksalaista metal-yhtye Rammsteinia.
Helsingissä järjestettävä Rock The Beach -festivaali tähtää yhdeksi kesäkauden kansainvälisistä ykkösfestivaaleista, joka houkuttelee Helsinkiin rockfaneja ympäri Eurooppaa. Hietaniemen rannalla järjestettävä festivaali sai alkunsa oikeastaan metal-yhtye Rammsteinista, kertoo Rock the Beach -promoottori Scott Lavender.
– Rammstein halusi meidän etsivät jonkun ainutlaatuisen paikan heidän keikalleen. Esittelimme heille useita paikkoja Helsingissä, mutta he eivät tuntuneet niistä kiinnostuvan, Lavender sanoo.
– Kun kerroimme heille Hietaniemen uimarannasta, jossa olimme järjestäneet jo joitakin tapahtumia, esimerkiksi Rihannan konsertin pari vuotta sitten, he tykästyivät ideaan. Silloin meille järjestyi Rock The Beachin ensimmäinen artistikiinnitys: Rammstein, hän jatkaa.
Kaikkiaan Rock the Beach -festareilla nähdään yli 30 artistia, muun muassa sellaisia nimiä kuin Thirty Seconds To Mars, Green Day, Queens of the Stone Age, Billy Talent, Danko Jones ja Paramore. Miten näin kattava kokoelma rokkareita saatiin kasaan?
– Olemme työskennelleet useiden Rock The Beach –festivaaleilla esiintyvien artistien kanssa useasti aikaisemminkin ja meillä on hyvät suhteet heihin. Kun lähestyimme artisteja idealla järjestää rock-festivaali rannalla, he todella innostuivat, joten oli melko helppo houkutella heidät mukaan, Lavender paljastaa.
Lisätietoa Live Nationin sivuilta
(MTV3)