Helsingin poikkeuksellisessa lumirallissa on riittänyt pulmia: "Siihen tarvittiin sukeltajat ja nosturiauto" – roskien siivoamiseen elintärkeä työkalu tuhoutui
Helsinkiin satoi valtavasti lunta kahtena viikonloppuna. Se näkyy nyt lumen vastaanottopaikoilla, joissa käy kuhina.
Viime viikolla Stara otti vastaan kaikkiaan 19 787 kuormallista lunta vastaanottopaikoilla. Päivässä lunta tuotiin parhaimmillaan 4500 kuormallista.
– Tänä talvena yhteensä yli 35 000 kuormallista ja määrä kasvaa kovaa tahtia, kertoo Staran tuotantopäällikkö Tero Koppinen.
Staran ylläpitämällä lumen vastaanottopaikalla Hernesaaressa lunta kaadetaan mereen. Kun Hernesaaressa on vilkasta, viidestä kahdeksaan kuorma-autoa kaataa lunta mereen yhtä aikaa.
– Ne keskittyvät myöhäiseen iltaan tai yöaikaan. Kun kaupungissa muu liikenne on vähäisempää, lumen kuormaus ja ajo on paljon tehokkaampaa kuin päivällä, kertoo vastaava työnjohtaja Jari Kyngäs.
Kyngäs kertoo, että viime viikon lumiralli ei sujunut Hernesaaressa aivan kommelluksitta: Ensin yksi kuorma-auto pudotti lavansa mereen, myöhemmin viikolla myrsky katkoi roskien keräämiseen tarkoitetun verhopuomin ja vaurioitti laivan, jonka tehtävänä on pitää merta sulana.
– Se [lavan tippuminen] on ainut kerta, kun on keskeytynyt vähäksi aikaa lumen vastaanotto. Siihen tarvittiin sukeltajat ja nosturiauto. Sukeltajat kävivät kiinnittämässä ketjut lavaan ja nosturiauto nosti sen ylös, jotta pääsi homma jatkumaan.
Video: Markku hyppäsi aura-autonsa rattiin kello 01.45 – tältä Valtteri-myrsky näytti lumiauran takaa
Joka paikkaa ei voi puhdistaa kerralla
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan yksikön päällikkö Pekka Isoniemi sanoo, että aina, kun runsaita lumisateita tulee, palautemäärät kasvavat rajusti.
– Joka paikkaa emme saa kerralla puhtaaksi. Jalkakäytävillä esikaupunkialueella voi mennä yli kaksikin viikkoa, että saamme autot siirrettyä ja jalkakäytävät puhdistettua. Kyllä se varmasti harmittaa asukkaita.
Ratkaisuksi tälle on ehdotettu pysäköinnin siirtämistä jalkakäytävän vastakkaiselle puolelle, jolloin jalkakäytävät saadaan puhtaaksi nopeammin.
– Olemme tehneet ehdotuksen ja esityksen, joka on itseasiassa mennyt kaupungin ympäristölautakunnassa läpi.
Uusimmat
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
Lataa lisää