Helena Petäistö paukautti Neuvostoliiton johtajalle suoran kysymyksen – yllättävän vastauksen merkitys selvisi jälkikäteen: "Sanoin, että ei voi olla totta!"

MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö uutisoi pitkän työuransa aikana monenlaisia mielenkiintoisia, merkittäviä ja tärkeitä asioita, joista yhden merkitys selvisi vasta haastattelun jälkeen.

Juttu on julkaistu uudelleen 30. elokuuta 2022, kun venäläismediat kertoivat Gorbatshovin kuolleen.

Petäistö muisteli MTV:n Uutisaamussa elokuussa 2021 vuoden 1989 tapahtumia, joista hän oli uutisoimassa suomalaisille.

Hän oli tuolloin osallistumassa Neuvostoliiton silloisen johtajan Mihail Gorbatshovin tiedotustilaisuuteen jännittyneessä ilmapiirissä.

Petäistön mukaan MTV oli tuolloin pannassa eikä Petäistölle ollut paikkaa Gorbatshovin tilaisuudessa.

Petäistö ja tv-kuvaaja lopulta kuitenkin pääsivät osallistumaan tilaisuuteen, jossa oli kahdeksan suomalaistoimittajaa ja kahdeksan neuvostoliittolaista toimittajaa.

– Olin varoittanut kuvaajaa, että muista, meillä on se tuhannen taalan kysymys, Petäistö muistelee nyt 26. lokakuuta vuonna 1989 ollutta tilaisuutta.

– Ja minähän esitin sen kysymyksen.

"Tämä oli se tabu kysymys"

Mutta mitä tuon aikaisessa maailmassa oli tapahtunut sitä ennen?

Gorbatshov oli pari viikkoa aiemmin kieltänyt puolueettomalta Itävallalta liittymisen Euroopan yhteisöön eli Euroopan unionin edeltäjään, johon Suomi myös halusi.

Nyt oli Petäistön tilaisuus kysyä Gorbatshovilta, mitä mieltä Neuvostoliitto olisi, jos Suomi hakisi jonain päivänä Euroopan yhteisön jäsenyyttä.

– Tämä oli se tabu kysymys. Eihän kukaan tullut edes ajatelleeksi, että tuota voisi kysyä. Kaikki puhuivat vain Neuvostoliiton kaivoslakoista.

– Gorbatshov oli sitä mieltä, että puolueettomat Euroopan maat eivät kuulu Euroopan yhteisöön, ja se oli Suomelle pulmallinen asia.

"Sanoin, että ei voi olla totta"

Kaiken kukkuraksi Petäistö ei puhunut tai ymmärtänyt venäjää, joten hän esitti Gorbatshoville kysymyksensä suomeksi.

Gorbatshovin yllättävä vastaus selvisi Petäistölle vasta, kun hän oli palannut takaisin toimitukseen Pasilaan, jossa tulkki käänsi Gorbatshovin vastauksen.

Vastauksen kuultuaan, Petäistö yllättyi täysin.

– Sanoin tulkille, että ei voi olla totta, kuuntele uudelleen! Petäistö muistelee.

Katso yllä olevalta videolta Gorbatshovin yllättävä vastaus Helena Petäistön kysymykseen!

Katso videolta myös MTV Uutisten entisten kirjeenvaihtajien Rauli Virtasen ja Reijo Ruokasen muistelmia kirjeenvaihtajavuosiltaan!

MTV Uutisten 40-vuotisjuhlaa vietettiin 1. syyskuuta 2021 kaikissa kanavissamme koko päivän ajan. Päivä huipentuu illalla televisiossa esitettävään juhlalähetykseen. Juhlalähetyksessä kerrotaan uutisten tekemisestä ja avataan uutispäivän kulkua Pöllölaaksossa aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Lue myös:

    Uusimmat