Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että entinen iskelmälaulaja Charlotte Kero on ryhtynyt juontajaksi. Katso, ketkä muut tähdet ovat vaihtaneet ammattiaan.
Kero, joka nykyään tosin käyttää oikeaa nimeään Ann Wikström, juontaa arkisin puolentoista tunnin ostos-tv-ohjelmaa Shophow'ta MTV3:lla.
Myös monet muut tutut suomalaiset ovat vaihtaneet alaa tai hankkineet julkisen työnsä ohelle jonkin tavallisen ammatin.
Esimerkiksi urheilijoiden joukosta monet ovat aktiiviuransa jälkeen lähteneet ammatteihin, jotka eivät liity urheiluun mitenkään. Mäkihyppääjä Matti Hautamäki valmistui tänä keväänä veturinkuljettajaksi.
Tenavatähti Konsta Hietanen sen sijaan vaihtoi laulamisen urheiluun ja pelaa nykyään ammatikseen jalkapalloa FC Lahdessa Veikkausliigassa.
Laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo on tehnyt mittavan uran musiikin parissa, mutta viime vuodet hän on työskennellyt kansanedustajana. Vuodesta 2003 Arkadianmäellä keskustan riveissä edustanut Alatalo tekee musiikkia poliitikonuransa ohessa.
Kansanedustajaksi päätyi myös Tony Halme, joka tuli tunnetuksi ammattilaisnyrkkeilijänä, showpainijana ja Gladiaattorit-ohjelman Viikinkinä. Vaiherikkaasta elämästään tunnettu Halme menehtyi tammikuussa 2010.
Muusikko Timo Rautiaisella on kasvatustieteiden maisterin tutkinto ja hän on työskennellyt erityisopettajana.
Muusikko, näyttelijä ja yrittäjä Mato Valtonen työskenteli jonkin aikaa Linnanmäen vuoristoradan jarrumiehenä sen jälkeen, kun hänen yrityksensä teki konkurssin 2000-luvun alussa.
Myös Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm hankki lisätienestejä, kun bändin kanssa oli hiljaisempaa. Hän on työskennellyt siivousyrityksessä ja ajanut taksia Yön keikkatauoilla.
Suuri Seikkailu -ohjelmasta aikanaan tutuksi tullut Jutta Gustafsberg oli aikaisemmalta ammatiltaan poliisi, mutta toimii nykyään kuntovalmentajana ja -yrittäjänä.
Myös monet missit ovat alkaneet tehdä muita kuin mallin tai juontajan töitä. Vuoden 1974 missi Johanna Raunio on kokeillut siipiään näyttelijänä ja nyt hän työskentelee kiinteistövälittäjänä.
Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti puolestaan toimii sairaanhoitajana Helsingissä.
(MTV3)
Uusimmat
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
Lataa lisää