Hei mitä se naapuri tienaa – Onko uteliaisuus suomalainen erikoisuus?

Vuosittain odotetaan ristiriitaisin tuntein verotietojen julkaisua. Moni ihmettelee toisten uteliaisuutta, mutta usein samalla itse eksyy klikkailemaan tunnettujen henkilöiden tulotietoja.

Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa, missä toisten ihmisten tulot aiheuttavat kiinnostusta – eikä myöskään ainoa maa, missä verotiedot ovat julkisia. Julkisuusperiaate on yleinen, ja varsinkin Pohjoismaissa se on samankaltainen kuin Suomessa.

Verotietojen julkisuudesta käytiin suuri keskustelu muutama vuosi sitten. Keskustelun päätös oli se, että nykyisen kaltainen julkisuus on perusteltua. Päätöksessä pidettiin tärkeänä, että verotietojen julkistamisella olisi journalistinen peruste.

Keskustelu tiivistyi Veropörssi-lehteen, joka julkaisi tavallisten ihmisten verotuloja lähes puhelinluettelon tapaisesti. Syyskuussa 2009 uutisoitiin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan Veropörssi-lehteä julkaissut yhtiö rikkoi julkaisussaan henkilötietolakia.

Vuosituhannen alkupuolella yhtiö keräsi yli miljoonan suomalaisen verotiedot lehteä varten. Se myös luovutti ne eteenpäin Satamedia-nimiselle yhtiölle, jolta verotietoja sai tilata maksullisin tekstiviestein.

KHO:n mukaan kertaalleen julkaistuja henkilötietoja ei saanut yksin julkaisemisen perusteella käsitellä, kuten yhtiö oli tehnyt. Tietojen käsittely ei KHO:n mukaan ollut yhtiössä tapahtunut toimituksellisessa tarkoituksessa kuten henkilötietolaki edellyttää.

Nykyään verotietoja ei saa verottajalta enää kunnittain, vaan maakunnittain. Tämä on tuonut muutoksia myös moniin paikallislehtiin, jotka vielä jokunen vuosi sitten julkaisivat "oman kuntansa rikkaimpien" listoja.

Lue myös:

    Uusimmat