He ovat Hollywoodin ylipalkatuimmat näyttelijät – Johnny Depp jälleen ykkössijalla

Talouslehti Forbes on vuosittaiseen tapaansa listannut jälleen Hollywoodin ylipalkatuimmat näyttelijätähdet.

Listan henkilöt on laskettu vertaamalla heidän viimeisen vuoden aikana julkaistujen elokuviensa tuottoja ja näyttelijöiden elokuvista saamia palkkioita.

Kymmenen ylipalkatuimman tähden listalle mahtui tänä vuonna vain yksi naisnäyttelijä. Sijalla kahdeksan oleva Julia Roberts tuotti hänet palkanneille tahoille noin 10,8 dollaria jokaista hänen palkkaansa sijoitettua dollaria kohden.

Muita tunnettuja nimiä listalla olivat muun muassa Oscar-palkinnon viimeisimmästä roolistaan saanut Leonardo DiCaprio (tuotot noin 9,9 dollaria per sijoitettu dollari) sekä laulajanakin tunnettu Will Smith (tuotot noin 5 dollaria per sijoitettu dollari).

Listan ykkössija sen sijaan ei ollut muuttunut viime vuodesta – ylipalkatuimman näyttelijän titteli meni jo toista kertaa peräkkäin yhdysvaltalaistähti Johnny Deppille, joka tuotti elokuvantekijöille vain 2,8 dollaria per hänen palkkaansa sijoitettu dollari.

Viimeisen puolen vuoden ajan Depp on vellonut avioeronsa jälkeisissä pahoinpitelykohuissa, sillä tähden ex-vaimo Amber Heard haki avioeron yhteydessä Deppille väliaikaisen lähestymiskiellon. Heardin mukaan Depp olisi pahoinpidellyt häntä.

Katso Forbesin koko lista täältä.

Lue myös:

    Uusimmat