HBL: Kirkkopäivien entinen pääsihteeri kertoo Annika Saarikon haukkuneen häntä "vitun hurriksi" – ministeri ei kommentoi eikä muista tapahtunutta

Kirkkopäivien entinen pääsihteeri Liisa Melinin mukaan valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) haukkui häntä vuosia sitten ”vitun hurriksi”. Saarikko ei kuitenkaan muista laukoneensa moista sanaparia.

Kirkkopäivien entinen pääsihteeri Liisa Melinin mukaan valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haukkui häntä ”vitun hurriksi”. 

Asiasta uutisoivan Hufvudstadsbladetin (HBL) mukaan tapaus ei ole kuitenkaan tuore. Melinin mukaan sanailu tapahtui noin 15 vuotta sitten, hieman ennen Turun kirkkopäiviä vuonna 2007.

Tuolloin Annika Saarikko toimi ennen poliitikon uraansa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedottajana. Turun kirkkopäivien suunnittelusta vastannut Melin oli Saarikkoon useaan otteeseen yhteydessä, ja toivoi, että kirkkopäivistä viestittäisiin sekä suomeksi että ruotsiksi. 

Melin perusteli toivettaan sillä, että Turku ja Ahvenanmaa ovat kaksikielisiä alueita, jolloin tiedotuksen tulisi myös olla kaksikielistä. 

Kun Melin oli eräässä kokouksessa nostanut asian esiin, Saarikko oli Melinin mukaan vastustanut kaksikielistä tiedottamista ja haukkunut Meliniä ”vitun hurriksi”. 

Saarikko ei kommentoi eikä muista tapahtunutta

HBL:n tavoittama Saarikko kertoo, ettei muista tapahtunutta, eikä siksi kommentoi asiaa. 

Tapaus nousi Melinin mieleen yli vuosikymmen myöhemmin, sillä Kaksikielinen Suomen säätiö tuki Annika Saarikon aluevaalikampanjaa 3 000 eurolla. 

Kyseessä oli säätiön suurin yksittäinen lahjoitus. 

Lue myös:

    Uusimmat