Hautausmaat - Koirille pääsy sallittu

Koirien oleskelun kieltävät merkit on poistettu Helsingin hautausmailta. Tähän päädyttiin sisäministeriön linjauksen jälkeen, jonka mukaan hautausmaat rinnastetaan julkisiin paikkoihin. Ja julkisilla paikoilla koiraa voidaan kuljettaa kytkettynä.

Kirkkohallituksen tavoitteena oli lakimuutos, jolla hautausmaat lisättäisiin koirilta kiellettyjen alueiden luetteloon. Aloitteessaan kirkkohallitus toivoi sisäministeriön alkavan ajaa tätä muutosta.

- Meidän mielestämme lainsäädäntö on tällä hetkellä riittävä, ja poliisin voi kutsua paikalle muutenkin, jos koiran pito hautausmaalla on häiritsevää, sanoo ylikomisario Seppo Sivula sisäministeriön poliisiosastolta.

Hän vetoaakin asiassa ihmisten käytöstapoihin ja huomaavaisuuteen, sillä hautausmailla on surevia ihmisiä.

- Mutta myös toisinpäin. Onhan hautausmaalle vietävä eläin saattanut olla hyvin rakas vainajalle, jota sinne mennään muistamaan, hän sanoo.

Aiemmin ulkoiluttaminen oli kiellettyä

Koirien oleskelu kalmistossa on ajankohtainen varsinkin Hietaniemen hautausmaalla, joka sijaitsee keskustassa koirapuistojen ja Töölön välissä. Useimmiten nelijalkaiset nimittäin vain oikaisevat omistajineen hautausmaan poikki.

- Koiran kanssa haudalla käyvä omainen on äärimmäinen poikkeus, kertoo ylipuutarhuri Ari Pipatti.

Hautausmaan kivimuuriin puhkaistiin 1990-luvun lopulla Arkadiankadun päähän kävelyportti omaisia varten. Kun vähän myöhemmin kaupunki rakensi Lapinlahden sairaalan lähistölle koirapuiston, osa koirien ulkoiluttajista alkoi käyttää hautausmaata oikopolkuna puistoon.

Tämän jälkeen haudalla käyvät omaiset alkoivat valittaa asiasta hautausmaan työntekijöille.

Vuoden 2003 järjestyslain mukaan hautausmaa on julkinen paikka, jolla koiran taluttaminen kytkettynä on sallittua. Näin ollen henkilöä koirineen ei voi määrätä poistumaan paikalta. Tietyistä asioista voidaan kuitenkin huomauttaa.

- Periaatteessa hautausmaan käyttäminen koiran ulkoiluttamiseen ei ole järjestyslain mukaista. Järjestyslain mukaista ei myöskään ole päästää koira hautausmaalla vapaaksi eikä myöskään se, että se tekee siellä tarpeensa. Näistä voidaan huomauttaa tai tarpeen vaatiessa kutsua poliisi paikalle, Pipatti toteaa.

Ennen vuotta 2003 voimassa olleiden Helsingin kaupungin järjestyssääntöjen mukaan koirien ulkoiluttaminen hautausmailla oli kielletty. Samoin koirien kieltomerkit hautausmaiden portin pielessä olivat tuolloin lainvoimaisia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat