Kovaa vauhtia ajanut auto kiinnitti poliisin huomion Hausjärvellä – pysäytyksen jälkeen paljastui karmea totuus: Autossa oli viitteitä henkirikoksesta

Poliisi tutkii Hausjärvellä tapahtunutta henkirikosta.

Hämeen poliisin mukaan epäillyn rikoksen tapahtuma-aika sijoittuu sunnuntai-iltaan ja sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön.

Poliisipartio havaitsi tuolloin ajoneuvon, jolla oli kova nopeus. Poliisit tavoittivat kuljettajan takaa-ajon päätteeksi.

– Tuossa vaiheessa ei ollut vielä epäilyä henkirikoksesta, kun auto pysäytettiin. Poliisipartio havaitsi kovaa ajaneen auton, jonka jälkeen vyyhti lähti selviämään, rikoskomisario Marko Mäkinen Hämeen poliisista kertoo.

Autossa oli viitteitä siitä, että on tapahtunut mahdollinen henkirikos. Poliisi ei tässä vaiheessa avaa tarkemmin sitä, mitä nämä viitteet olivat.

Poliisi ei kerro sitäkään, oliko autossa epäillyn lisäksi muita. Epäilty otettiin kiinni ja hänet on pidätetty. Poliisi aikoo esittää häntä vangittavaksi.

Sivullinen löysi ruumiin

Henkirikostutkinta eteni myöhemmin maanantaina, kun sivullinen löysi Hausjärven maastosta vainajan, jonka voitiin olettaa olevan edellä mainitun rikoksen uhri.

Henkirikos oli tapahtunut maastossa, mutta poliisi ei kerro vielä tekotapaa.

Sekä uhri että epäilty ovat 20-30-vuotiaita miehiä.

– Molemmat ovat tavalla tai toisella poliisille entuudestaan tuttuja.

Rikoksesta epäilty on ollut yhteistyöhaluinen rikoksen selvittämisessä.

Lue myös:

    Uusimmat