Lähteiden mukaan on todennäköistä, että prinssi Harry tulee menettämään armeijan kunniavirkansa pian.
Maaliskussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun prinssi Harry ja herttuatar Meghan vetäytyivät virallisesti kuninkaallisista velvollisuuksistaan. Tuosta hetkestä alkoi kuningatar Elisabetin määrittämä vuoden mittainen "koeaika" jonka aikana määriteltäisiin, millainen rooli Meghanilla ja Harrylla lopulta tulisi olemaan kuninkaallisina.
Muun muassa People kertoo, että useat sisäpiiriläiset ja asiantuntijat epäilevät, että maaliskuuhun mennessä Harry ja Meghan menettävät kuninkaallisen edustuksensa lukuisten hyväntekeväisyysjärjestöjen parissa, jotka Elisabet on pariskunnalle aikanaan jakanut. Harryn epäillään myös menettävän kunniavirkansa armeijassa, mikä olisi tiettävästi prinssille itselleen varsin kova pala purtavaksi.
Harry on entinen armeijan kapteeni ja armeija on ollut vuosikausien ajan prinssille lähellä sydäntä. Lähteiden mukaan Harry haluaisikin pitää kiinni yhä jatkossa omista nimityksistään. Mikäli ne kuitenkin viedään Harrylta, tarkoittaisi tämä käytännössä esimerkiksi sitä, ettei Harry saisi enää jatkossa käyttää virallisissa tilaisuuksissa armeijan asuja.
