Harry Kanea odotti yllätys EM-kisoissa – mitä mysteerikirjeessä oikein luki?

Englannin suurimpiin tähtiin jalkapallon miesten EM-kisoissa kuuluva Harry Kane sai yllätyksen saavuttuaan huoneeseensa Saksan maajoukkueen majapaikassa. Huoneesta löytyi Bayernia edustavan Kanen joukkuetoverin Thomas Müllerin jättämä kirje.

30-vuotias Kane valmistautuu paraikaa Englannin kanssa perjantaina alkaviin EM-kilpailuihin. Englannin maajoukkue on majoittunut Weimarer Lands Spa ja Golfresort -hotelliin. Kanea odotti saapuessaan kirje joukkuetoveri Thomas Mülleriltä.

– Hän lähetti sen jälkeen viestin, että golf on mahtavaa, mutta keli ei ole ollut niin hyvä. Hotelli on mahtava ja Saksassa oleminen on kuin olisi kotona. Tervetoivotus Bayernissa oli uskomaton ja hotellilla muutamat henkilökunnan jäsenet ovat tulleet tervehtimään, Kane kertoi Sportbladetin mukaan.

Kane uskoo, että on mahdollisesti saanut käänytettyä osan ihmisistä Englannin puolelle.

– En sano, että he haluaisivat Englannin voittavan, mutta uskon, että olemme heille heikko kohta, kun olen nyt Bayernissa. Se on fantastista, Kane totesi.

Itse Müllerin kirjeen sisällöstä Kane ei sen suuremmin suostunut kertomaan mitään. 

– Kaikkea hyvää, Kane totesi siitä, mitä kirje piti sisällään.

Kane siirtyi viime kaudeksi Tottenhamista Bayerniin. Hän viimeisteli kaikki kilpailut mukaanlukien 45 ottelussa peräti 44 maalia ja oli Euroopan pääsarjojen paras maalintekijä. Bayern jäi kuitenkin ilman seurapokaaleja. 

Englannin EM-turnaus käynnistyy sunnuntaina Serbiaa vastaan. Saksa pelaa kisojen avauspäivänä Skotlantia vastaan Münchenissä.

Lue myös:

    Uusimmat