Harri Heliövaara ja Henry Patten nousivat huimaan voittoon Ranskan ATP-turnauksen finaalissa ykkössijoitettuja Yuki Bhambria ja Albano Olivettia vastaan.
Suomalaisbritannialainen pari hävisi ensimmäisen erän 3–6, mutta taistelivat upeasti toisessa erässä kuilun partaalta 7–6-voittoon syötönkatkossa. Kolmannen erän Heliövaara ja Patten ottivat nimiinsä 10–8, ja pari pääsi tuulettamaan toista nelinpelin ATP-turnausvoittoaan.
– Annettiin kaikkemme, vastustaja oli yhtä pistettä vaille otteluvoitossa kiinni. Kestettiin paine paremmin ja käännettiin ottelu kotiin, Heliövaara hekumoi STT:lle finaalin jälkeen.
Heliövaara ja Patten olivat runsaan kuukauden mittaisella yhteisellä taipaleellaan voittaneet jo yhden ATP-turnauksen ja kaksi haastajaturnausta.
Voitonjuhlien jälkeen Heliövaara ja Patten siirtävät katseensa ensi viikolla alkaviin Ranskan avoimiin.
– Pariisissa ollaan varmasti yksi kuumimpia tiimejä. En usko, että kukaan haluaa meitä ensimmäisillä kierroksilla kohdata, itsevarma Heliövaara puntaroi.
Palkintorahoja Lyonin nelinpeliturnauksen voittaja saa reilun 30 000 dollarin edestä (noin 28 000 euroa).
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää