Ikää 26 vuotta, ja keihäänheittäjän ura jo paketissa? Ei, jos asiaa kysyy Harri Haataiselta ja tämän valmentajalta Leo Pusalta. Keihään huippulupaus aikoo kasvaa tekoihin myös miesten sarjassa.
Haataisen hymy jätti perjantaina varjoonsa taivaan täydeltä helottaneen kevätauringon. Vammakierteen pitäisi olla ohi, kun viime syksyn selkäleikkauksesta toipunut Haatainen on saanut luvan aloittaa keihäänheiton lajiharjoittelun. - Puolitoista vuotta tässä on käkitty, joten mieli on aurinkoinen. Palikat ovat kunnossa, ja lajiharjoittelu voi alkaa, helpottuneen oloinen Haatainen suunnitteli.
Viime viikot ennen lääkärinlausuntoa olivat helsinkiläistyneelle Lapuan kasvatille stressaavaa aikaa, sillä selän paranemisesta ei ollut täysiä takeita. Heittäjän ura olisi aivan hyvin voinut loppua siihen. - Selän piti magneettikuvien perusteella olla kunnossa jo viime keväänä, mutta niin se vain kramppasi jatkuvasti, ja jouduin yrittämään heittämistä väkisin, särkylääkkeiden voimalla, Haatainen kuvaili.
Hän kilpaili viime kesänä kahdesti, elokuussa Tukholmassa ja Kalevan kisojen karsinnassa. 71 ja 73 metrin kaaret eivät anna aihetta muisteloon, kun ennätys on sentään Edmontonin MM-vuonna 2001 heitetty 86,63.
Ei kiirettä mihinkään
Viime syyskuussa tehdyssä leikkauksessa Haataiselta operoitiin selän lannenikaman murtuma. Vamma oli perua vuodelta 2002. - Magneettikuvat tavallaan valehtelivat. Nikamien seudulla oli rustoa, joten selän vasen puoli olisi pitänyt avata jo vuosi sitten, valmentaja Pusa selvitti.
Haataisen mukaan selkänikamat ovat luutuneet jopa odotuksia paremmin. Hän vakuuttaa oppineensa, että oman kropan tuntemuksia kannattaa uskoa, näkyi röntgenkuvista mitä tahansa. - Kulunut vuosi on ollut urani kasvattavin, Haatainen korosti.
Hän varoo visusti asettamasta ensi kesäksi tulostavoitetta, eikä uskalla luvata, missä ja milloin aloittaa kilpailukautensa. Elokuisiin Ateenan olympiakisoihin ei ole kiire, vaan aikataulu on ilmiselvästi laadittu vuoden 2005 MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Helsingissä. - Jos saan hyviä treenejä alle, en näe mitään estettä sille, että avaisin tämän vuoden kilpailukauden heinäkuun alussa. Toisaalta voin yhtä hyvin ensi kerran astua viivalle elokuussa Vaasan Kalevan kisoissa.
- Maltti on valttia. Jos en hätäile ja ryssi hommia, edessä on vielä kymmenen kilpailuvuotta, jo 18-vuotiaana miesten 800 gramman keihästä 82,52 (1996) heittänyt Haatainen järkeili.
Haatainen yrittää päästä kunnon heittoharjoitusten makuun myöhemmin keväällä eteläiseen Eurooppaan suuntautuvalla leirimatkalla.
Lahjat eivät ole kadonneet
Pusa vakuuttui Haataisen lahjoista puolitoista vuosikymmentä sitten nähtyään hädin tuskin kymmenvuotiaan lapualaisnassikan ensimmäisen kerran Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Haataisen valmentamisen Pusa aloitti puolitoista vuotta sitten.
- Harrin maailmanennätykset juniorisarjoissa todistavat lahjakkuudesta. Hän on myös tehnyt työnsä nurkumatta, Pusa oikoi käsityksiä siitä, että iltapäivälehtien viihdesivuille usein eksyvä Haatainen olisi laistanut harjoituksista.
Keihäänheittoa tarkemmin seuranneet ovat Haataisen herkästi vaihtuvan kampauksen ja vaatetuksen sijasta panneet merkille miehen harvinaisen ilmavat keihäskaaret. Selkäleikkauksen jälkeen heittotekniikkaan tulee pieniä muutoksia, mikä vaikuttaa myös keihään lentorataan. - Keppi on lähtenyt kädestäni turhan korkealle, kun voima pitäisi saada siirrettyä keihään perään. Muuten heitossa on ollut liiankin paljon kiertoa, joka nyt vähenee.
Lukuisia huippuheittäjiä valmentaneen Pusan mukaan Haataisen on mahdollista rukata tekniikkaansa ilman pelkoa, että kaaret lyhenisivät.
(MTV3-STT)