Mainos

Härmälä pelkää heikkoa kruunua

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä kehottaa hallitusta kiinnittämään vakavaa huomiota uhkaan, jonka Ruotsin ja Tanskan valuuttojen heikentyminen Suomelle muodostaa. Härmälän mukaan EU:n nykyisessä maatalousvaluuttajärjestelmässä uhkaa käydä niin, että Emun ulkopuolelle jäävät maat voittavat suhteessa Emu-maihin.

-Ulkopuoliset voivat ikään kuin siirtää ongelmansa naapurimaiden kärsittäväksi. Hallituksen on pikaisesti avattava EU-tason keskustelut tästä asiasta ja etsittävä Suomen edut turvaavat ratkaisut, Oulun maatalousnäyttelyssä tänään puhunut Härmälä sanoi.

Härmälän mukaan Ruotsin kruunu on toukokuun alun jälkeen heikentynyt Suomen markkaan verrattuna yli seitsemän prosenttia. MTK:ssa arvioidaan, että Suomen kansantalous on haavoittuvampi Emun ulkopuolisten EU-valuuttojen heikentymiselle kuin mikään muu jäsenmaa.
-Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Ruotsi on pääkilpailijamme puunjalostusteollisuuden vientimarkkinoilla. Toinen syy on, että elintarvikeviennin pikkujättiläinen Tanska on naapurimaamme ja sen alihinnoiteltu vienti voi aiheuttaa pienillä markkinoillamme suuria vahinkoja kotimaiselle tuotannolle.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.