Hannu Manninen kuin lätkäjoukkueen kapteeni – yhdistetyn valmentaja valmensi esikuvaansa

1.03775991
Hannu Manninen (vas.)Jarno Kuusinen / AOP
Julkaistu 22.02.2018 19:42
Toimittajan kuva

Otto Palojärvi, Pyeongchang

Hannu Manninen esiintyi viimeistä kertaa olympiakisoissa Pyeongchangin yhdistetyn joukkuekisassa, jossa Suomi sijoittui kuudenneksi. Manninen paljasti maaliintulonsa olleen itselleen tunteikas hetki.

- Tietenkin haikeat fiilikset on. Aika paljon erilaisia tunteita tossa maalissa purkautui. Tietenkin harmitti, että joutui taipumaan ranskalaiselle, mutta paljon muitakin ajatuksia tuli, hän sanoi.

Kuudensiin olympialaisiinsa osallistunut Manninen, 39, teki paluun Suomen maajoukkueeseen pari vuotta sitten.

- Purkautui kaikki asiat, mitkä tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana on ollut, kun Lahteen ensin lähdettiin ja Lahden kautta sitten tänne Pyeongchangiin päätettiin tulla. Siinä on paljon joutunut uhraamaan vapaa-aikaa, perheen aikaa ja töissä on samalla käyty. Aika tiivis yhtälö ja nyt tietää, että se helpottaa, Manninen totesi.

Mannisen osallistuminen joukkuekisaan oli pitkään epävarmaa.

- Täällä paikan päällä on ollut aika vaikeita nämä viimeiset päivät oman terveyden ja vireen kanssa. Pientä kysymysmerkkiä oli ilmassa. Joutui henkisesti kasaamaan itseään, että pystyisi tänään kilpailemaan, hän sanoi.

Päätös kisaamisesta tehtiin viime tingassa.

- Aika viimeiseen asti mietittiin, että pystyykö. Kahdelta lähti bussi, niin vartin yli yksi mietittiin, mitä tehdään. Lääkäri ei nähnyt estettä kilpailemiselle ja tehtiin päätös, että tänään kisaillaan. Sain Jylhän Martilta vielä vertaistukea, miltä se hiihto tuntuu, jos on pientä oireilua, Manninen paljasti.

Lahden MM-kisat ja Pyeongchangin olympialaiset vaativat Manniselta paljon. Mitään hän ei kadu, vaikka mitalia ei tullutkaan.

- Kyllä ehdottomasti kannatti lähteä. Ollut huikeat puolitoista vuotta tässä. Tämmöisen porukan kanssa on ollut kyllä suunnaton ilo olla mukana. En vaihtaisi hetkeäkään pois, että lähdin tähän tällaisessa elämäntilanteessa.

Yhdistetyn maajoukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen tuntee Mannisen vuosien takaa. He urheilivat maajoukkueessa aikoinaan yhdessä.

- Hannu on ollut aikoinaan minunkin esikuva. Olemme olleet maajoukkueessa yhtä aikaa. Harjoiteltiin yhdessä, enkä olisi ikinä uskonut, että pääsen Hannua vielä valmentamaan, Kukkonen kertoi.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Kukkonen vertaa Mannista jääkiekkojoukkueen kapteeniin.

- Hannun kanssa on ollut kunnia saada tehdä töitä näiden vuosien ajan. Jos ajatellaan, vaikka lätkäjoukkuetta, niin jokainen lätkävalmentaja ymmärtää, kun saa playoffeihin tuollaisen kokeneen pelaajan, joka tuo rauhallisuutta ja menestyskulttuuria joukkueeseen. Hannu pystyi rauhoittamaan urheilijoita ja kertomaan juttuja vanhoilta hyviltä ajoilta, Kukkonen kertoi.

Kukkonen myös hämmästelee, että Mannisen paluuta tositoimiin on kritisoitu.

- Pieni joukko puhuu aina siitä, minkä takia tuommoisia Janne Ahosia ja Hannu Mannisia täällä on. Minun mielestäni on ikärasismia puhua niin. Miksi ihminen ei voi tavoitella omia unelmiaan? Minkä takia ihminen ei voi tehdä sitä, missä hän on hyvä ja mistä hän nauttii. Kun ottaa huomioon, mitä hän on sanonut. Mitkä hänen prioriteettinsa on.

Manninen on voittanut urallaan olympiakultaa joukkuekisassa Salt Lake Cityssa 2002. Lisäksi hänellä on olympialaisista joukkuehopea Naganosta 1998 sekä joukkuepronssi Torinosta 2006.

MM-kisoissa Manninen voitti kultaa henkilökohtaisessa kisassa Sapporossa 2007 ja saavutti samoissa kisoissa myös joukkuekultaa. Joukkuekisassa hän on voittanut MM-kultaa myös Ramsaussa 1999.