Hammasrako voi olla myös seksikäs!

Etuhampaiden välissä oleva hammasrako on nyt virallisesti in. Muoti-ilmiötä voi bongata niin televisiosta, muotilehdistä kuin tavallisilta ihmisiltäkin!

Geneva Aguirre, 48, on aina ajatellut, että hammasrako on vain osa hänen ulkonäköään. Hän piti itseään uniikkina sen takia. Kun Aguirre bongasi hammasrakoisen mallin lempimuotilehtensä sivuilta, hän tajusi, ettei hänen oma hymynsä olekaan niin erikoinen ja se on itse asiassa melko kaunis.

Tänä päivänä myös kauneusteollisuus tuntuu olevan samaa mieltä. Pariisin muotiviikoilla nähtiin useita malleja, joiden hymy paljasta hammasraon. Ilmiö on yleistynyt myös Hollywoodissa, esimerkkeinä näyttelijät Anna Paquin ja Elizabeth Moss.

Täydellinen kauneus on tylsää

Hammasraon omistavissa naisissa on aina ollut jotain mystistä. Journalisti Bernice Agyekwena toteaa, että esimerkiksi Ghanassa, Namibiassa ja Nigeriassa hammasrako on merkki kauneudesta ja hedelmällisyydestä.

– Naiset jopa haluavat teetättää raon etuhampaidensa väliin lääketieteellisesti, Agyekwena kertoo.

Hän uskoo, että hammasrako on myös vastalause täydellisen kauneuden tavoittelulle. Allure-lehden kauneustoimittaja Heather Muir on samaa mieltä.

– Ennen naiset tavoittelivat täydellistä kauneutta, mutta se ei enää erotu joukosta. Nykyisin tavoitellaan pikemminkin erikoista, hieman outoa kauneutta. Naisilla voi olla esimerkiksi pisamia tai pörröinen tukka, Muir toteaa.

Muun muassa Chanel, Marc Jacobs ja Miu Miu ovat käyttäneet tuoreissa mainoksissaan hammasrakoisia malleja.

– Se voi nostattaa hammasrakoaan häpeilevien nuorten tyttöjen itsetuntoa. Nyt on aika antaa myös erikoisten piirteiden loistaa! Muir kannustaa.

"Miehet rakastavat hammasrakoani"

Onko hammasraosta sitten jotain haittaa? Hammaslääkäri Tim Patel sanoo, että lääketieteellisistä syistä hammasrakoa ei tarvitse sulkea.

– Jos rako on hyvin pieni, sen korjaamista kannattaa miettiä, jotta välttyy mahdollisilta hammaslääkärireissuilta. Ruokaa jää helposti jumiin hammasrakoon, hän vinkkaa.

Yllättävää kyllä, monet naiset ovat huomanneet, että hammasrako jopa viehättää miehiä!

– Miehet näyttävät ajattelevan, että hammasrakoni on seksikäs, sanoo 40-vuotias Sylvia Lan.

– Sen sijaan, että he katsoisivat rintojani, he tuijottavatkin hampaitani!

MTV3/Helmi

Lähde: Newsok.com

Kuva: WireImage/AOP

Lue myös:

    Uusimmat