"Haluan olla omaisilleni enemmän läsnä" – Mäntylän yllätyseron taustalla läheisen parantumaton sairaus

Perussuomalaisten Hanna Mäntylä jättää tehtävänsä sosiaali- ja terveysministerinä perhesyihin vedoten. Mäntylän erosta kerrottiin aamupäivällä puoluetoimistolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa. 

Sekä Mäntylä että puolueen puheenjohtaja Timo Soini vakuuttivat, että eron syyt ovat henkilökohtaiset.

Mäntylän mukaan taustalla on läheisen sairastuminen viime keväänä.

– Eräs läheiseni sairastui viime keväänä ja kyseessä on parantumaton sairaus. Se oli hetki, joka pysäytti vahvasti miettimään omia elämänarvojani ja sitä, millainen omainen haluan olla – ja pystyn olemaan, jos ministerinä toimin. 

Myös äitiys painoi vaakakupissa

Mäntylä korosti puheessaan pohtineensa paljon myös äitinä olemista. Hän totesi olleensa pitkään kahden lapsensa yksinhuoltaja. Toinen lapsista asuu yhä kotona. 

– Toisen syy on se, että olen jo monta vuotta ollut lasteni yksinhuoltaja ja vaikka toinen lapseni on jo täysi-ikäinen ja asuu omillaan, nuorempi lapsistani asuu kanssani. Ja keväällä ryhdyin miettimään millainen äiti haluan olla.

– Teen ratkaisun omien arvojeni mukaan ja haluan olla omaisilleni enemmän läsnä. Ministereitä tulee ja menee, mutta läheisiä me emme saa, Mäntylä selitti eropäätöstään.

"Kyseessä hyvin henkilökohtainen asia"

Mäntylä kertoo ratkaisun kypsyneen kesän aikana. 

– Haluan olla omaisilleni enemmän läsnä ja jos ministerin työtä tekee, se ei ole mahdollista. En voisi olla sellainen omainen kuin mitä sydämeni sanoo.

Eduskunnassa Mäntylä jatkaa edelleen.

– Jatkan kansanedustajan työtä suurella sydämellä. Toivon, ettei tästä luotaisi draamaa ja spekuloitaisi enempää, koska kyseessä on hyvin henkilökohtainen asia. Pyydän myös kunnioittamaan läheisiä ihmisiäni, Mäntylä sanoi.


Lue myös:

    Uusimmat