Hallitus hyväksyi suunnitelman, jolla pyritään vahvistamaan hiilinieluja Suomessa

Selonteko maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta eteni eduskuntaan, mutta päätöksiä jää seuraavalle hallitukselle.

Hallitus on päässyt sopuun maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta, jonka avulla katoavien hiilinielujen kasvua pyritään vahvistamaan tulevaisuudessa. Jos hiilinieluja ei saada taas kasvuun, vaihtoehtona on suunniteltua isompi, kallis ja kivulias päästöjen leikkaaminen, ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen on arvioinut.

Ilmastosuunnitelmasta on ollut erilaisia näkemyksiä etenkin vihreillä ja keskustalla, mutta perjantaina valtioneuvosto hyväksyi suunnitelman ja lähetti sitä koskevan selonteon eduskuntaan.

Maankäyttösektorin hiilinielu muuttui Suomessa ensimmäisen kerran päästölähteeksi viime syksynä. Hiilinielujen vahvistamisesta tulee ennen kaikkea seuraavan hallituksen kysymys. Ilmastosuunnitelmaan on koottu keinoja, joiden avulla maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön päästöjä voidaan vähentää ja hiilinieluja ja -varastoja vahvistaa.

Keskeisillä suunnitelmaan kirjatuilla toimilla pyritään muun muassa edistämään turvepeltojen, suonpohjien ja suometsien ilmastokestävää käyttöä. Lisäksi erilaisin toimin on tavoitteena edistää metsien kasvua, hiilensidontaa ja varastointia ja ehkäistä metsäkatoa.

– Maatalousmaiden hiilidioksidipäästöjä vähennetään kansallisten ja Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisilla viljelytoimilla, jotka lisäävät ja ylläpitävät maaperän hiilen sidontaa ja varastointia, tiedotteessa todetaan.

Muutosmaksun valmistelu alkaa syyskuussa

Kiistaa on tiettävästi herättänyt kaavailtu rakentamisen ja pellonraivauksen muutosmaksu, jota koskevien mahdollisten lakipäätösten tekeminen ajoittuu ilmastosuunnitelman mukaan vasta seuraavalle vaalikaudelle. Maksulla olisi tarkoitus vähentää metsien hävittämistä rakentamisen tai pellonraivauksen takia.

Muutosmaksun valmistelu on määrä aloittaa syyskuussa maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön johdolla. Pyrkimys on, että esitys rakentamisen ja pellonraivauksen sisältävästä maankäytönmuutosmaksusta on mahdollista antaa tulevalle eduskunnalle syysistuntokaudella 2023.

Hallituksen tavoite on, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman toimenpiteillä saadaan aikaan yhteensä vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vuosittainen ilmastovaikutus vuoteen 2035 mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat