Halla-aho tehnyt päätöksensä: Aloittaa kansanedustajana vasta heinäkuussa, siihen asti tuuraa varasijalle jäänyt ehdokas

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo jatkavansa Euroopan parlamentissa vaalikauden loppuun eli heinäkuun alkuun saakka. Eduskuntaan valittu Halla-aho kertoo tiedotteessa ottavansa kansanedustajan tehtävät vastaan 3. heinäkuuta.

Puoluejohtaja perustelee päätöstään sillä, että hän osallistuu parlamenttiryhmien muodostamista koskeviin neuvotteluihin ennen ja jälkeen EU-vaalien. Nämä velvollisuudet myös häiritsisivät valiokuntatyöskentelyä eduskunnassa.

Halla-ahon mukaan hänen tilallaan eduskunnassa toimii heinäkuuhun asti Helsingin vaalipiirissä varasijalle jäänyt Mika Raatikainen.

Lue myös:

    Uusimmat