Haavisto: Suomalaistaustaisia Isis-taistelijoita ei ole tiettävästi Turkissa, mutta muualla muutamia

Mitä ISIS-lapsille ja -äideille tulisi tehdä, ministeri Pekka Haavisto? 9:31
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) Huomenta Suomen haastattelussa siitä, mitä niin sanotuille Isis-naisille ja heidän lapsilleen tulisi tehdä.

Turkin kotimaihinsa karkottamien vierastaistelijoiden joukossa ei ole tiedossa suomalaisia, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Turkki on paikallisen median mukaan aloittanut tänään vierastaistelijoiden palauttamisen kotimaihinsa.

Jo viikonloppuna Haavisto sanoi, ettei Turkki ole ollut Suomen yhteydessä vierastaistelijoiden palauttamisesta. Myös Turkin sisäministeriön edustaja vahvisti tämän viikonloppuna Ylelle.

–  Varmasti tämä viikko tulee olemaan hyvin hektinen tämän asian suhteen, Haavisto sanoi Brysselissä, jossa EU:n ulkoministerit ovat tänään koolla.

Haaviston mukaan suomalaistaustaisia, todennäköisesti taistelutoimiin osallistuneita on kuitenkin kiinniotettuina muualla. Heitä on hänen mukaansa muutamia, mutta tarkkaa määrää ei tiedetä.

"Aivan tarkkaa tietoa lukumäärästä ei ole"

Kaikkiaan länsimaisia Isis-taistelijoita on Turkin lisäksi Irakissa, Syyriassa niin hallituksen kuin kurdijoukkojen vankiloissa kuin vapaana.

–  Joitakin suomalaisia tiedetään olevan joko tällaisissa rehabilitaatio-keskuksissa tai mahdollisesti vangittuina. Kiinni on saatu myös suomalaistaustaisia taistelijoita. Aivan tarkkaa tietoa lukumäärästä ja tilanteesta ei ole.

Suomi on hänen mukaansa lähtenyt siitä, että taistelutoimiin osallistuneet käyvät tarvittaessa oikeutta Irakissa tai Syyriassa. Epävarmin tilanne on hänen mukaansa kurdialueilla, koska siellä resursseja oikeudenkäynteihin ei ole.

–  Suomalaisista on muutamia pystytty identifioimaan. On tiedetty joitakin kadonneita henkilöitä, osa on kuollut, osa löytynyt pidätyskeskuksista.

Mihin nämä henkilöt ovat syyllistyneet, ei Haaviston mukaan tarkkaan tiedetä.

–  Varmasti ovat osallistuneet aktiivisesti Isisin taistelutoimiin. Uskon, että se on syy, miksi he ovat joutuneet näihin pidätyskeskuksiin, Haavisto sanoo.

Suomalaisjoukon turvallisuutta Irakissa seurataan

Ulkoministereiden odotetaan keskustelevan tänään muun muassa Irakin heikentyneestä turvallisuustilanteesta.

Sunnuntaina viisi italialaista sotilasta haavoittui Pohjois-Irakissa räjähdeiskussa lähellä Kirkukin kaupunkia. Sotilaat osallistuivat irakilaisten joukkojen koulutusoperaatioon Isisiä vastaan, kertoi muun muassa Reuters.

Haaviston mukaan Irakin turvallisuustilanteen kehittymistä on seurattu huolestuneina.

–  Hallitus on käyttänyt liikaa valtaa mielenosoitusten tukahduttamiseen. Kaiken kaikkiaan uusi väkivallan kierre on huolestuttava.

Suomi seuraa hänen mukaansa turvallisuustilanteen kehittymistä ja suomalaisten turvallisuutta alueella. Yhdysvaltojen johtamaan Isisin vastaiseen OIR-operaation osallistuu noin 80 suomalaista muun muassa koulutustehtävissä eri puolilla Kurdistania ja Irakia.

–  Tällä hetkellä ei ole mitään päätöksiä koulutusoperaation sisällön muuttamisesta, mutta katsotaan miten se pystyy toimimaan ja mikä on turvallisuustilanne, Haavisto sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat