Gunners ja SSV voittoihin salibandyliigassa

Tero Karppanen, kuva: salibandyliiga.fi
Tero Karppanen, kuva: salibandyliiga.fi
Julkaistu 03.11.2006 23:00(Päivitetty 03.11.2006 23:27)

Lappeenrannan NST oli lähellä kauden toista voittoaan miesten salibandyliigassa johtaessaan kotiotteluaan Tampereen Gunnersia vastaan kolmannessa erässä jo 6-3. Vieraat puristivat kuitenkin väkisin ohi ja ottivat kuudennen perättäisen voittonsa lukemin 7-6 (1-2, 2-2, 4-2).

Perjantain toisessa ottelussa Oilers sai vieraakseen sarjakärki SSV:n. Vieraat hallitsivat kamppailua puolitoista erää. Mikael Järvi siirsi helsinkiläiset toisen erän alussa jo 4-1 johtoon. Oilers aloitti kuitenkin kovan kirin. Päätöserässä Petri Jalanko kavensi jo 3-4:ään ja heti perään Marcus Bollströn tasoitti pelin. SSV kuittasi minuuttia myöhemmin, kun Peik Salminen vei SSV:n jälleen johtoon. Tällä kertaa se piti loppuun asti ja SSV voitti 9-4. Voitollaan SSV tempaisi sarjan kärjessä neljän pisteen kaulan seuraaviin.

- Ei saatu peliä nopeasti auki ja homma meni vähän koheltamiseksi. Saatiin onneksi vapauttava maali ja sen jälkeen vastustajan peli karkasi vähän ylikierroksille. Keppiä tuli tänään sen verran että vähän sääriluita jomottaa, mutta ei siellä mitään suorastaan rumia otteita ollut. Kontaktit kyllä saisivat tulla vähän enemmän kylkeen eikä selkään niin kuin tänään, SSV:n Santtu Manner kommentoi.

Miesten salibandyliiga perjantaina:

NST-Gunners 6-7 (2-1, 2-2, 2-4)

1. erä: 5.37 Ilari Heikkinen (Tuomo Reponen) 1-0, 6.32 Aki Seppälä (Arto Vainikainen) 2-0, 14.25 Simo Korteniitty (Ville Matikainen) 2-1.
2. erä: 26.41 Vili Rahkonen (Sami Kiviharju) 3-1, 27.51 Sami Vatanen (Antti Naskali) 3-2, 29.07 Aki Seppälä 4-2 rl, 39.59 Sami Vatanen (Jukka Laurila) 4-3 yv.
3. erä: 42.13 Vili Rahkonen (Jouko Sumen) 5-3, 44.24 Janne Ruippo (Arto Vainikainen) 6-3 yv, 49.22 Janne Lamminen (Juuso Kiviharju) 6-4, 51.59 Ilkka Mäkipää (Tero Karppanen) 6-5, 54.06 Simo Korteniitty (Vesa Wettervik) 6-6, 54.44 Sami Vatanen (Ville Matikainen) 6-7.

Torjunnat: Ossi Lahti N 8+12+5=25, Matti Tuomiranta G 11+8+8=27.
Jäähyt: NST 3x2 min, Gunners 2x2 min.
Erotuomarit: Rainer Ehro ja Simo Horsmanheimo.
Yleisöä: 192.

Oilers-SSV 4-9 (1-3, 1-1, 2-5)

1. erä: 1.47 Peik Salminen (Saku Lehti) 0-1, 6.27 Jaakko Hintikka (Jouni Vehkaoja) 1-1, 7.02 Juha Kivilehto (Peik Salminen) 1-2, 15.48 Jani Kukkola (Vilhelm Sandström) 1-3.
2.erä: 25.31 Mikael Järvi (Saku Lehti) 1-4, 36.55 Tedy Salutskij (Teemu Lehikoinen) 2-4.
3.erä: 48.04 Petri Jalanko (Jouni Vehkaoja) 3-4, 48.53 Markus Bollström (Jaakko Hintikka) 4-4, 49.53 Peik Salminen (Markus Neimo) 4-5, 53.23 Santtu Manner (Juha Kivilehto) 4-6 yv, 57.52 Vilhelm Sandström (Santtu Manner) 4-7, 58.11 Harri Forsten (Santtu Manner) 4-8 tm, 58.58 Santtu Manner (Timo Toivonen) 4-9.

Torjunnat: Pekka Nieminen O 13+6+9=28, Henri Toivoniemi S 12+15+9=36.
Jäähyt: Oilers 2x2 min ja Tedy Salutskij 10 min, SSV 3x2 min.
Erotuomarit: Mikko Alakare ja Vesa Vilkki.
Yleisöä: 633.

 SSV        9  8  0  1  91-32  16
 Classic    7  6  0  1  67-43  12
 Gunners    9  6  0  3  75-54  12
 Oilers     8  6  0  2  65-55  12
 Josba      7  5  0  2  47-32  10
 SPV        6  4  1  1  43-32   9
 Erä        7  3  1  3  31-43   7
 Trackers   6  3  0  3  39-27   6
 AC HaKi    7  3  0  4  36-43   6
 HIFK       7  3  0  4  41-58   6
 NST        8  1  0  7  41-66   2
 Happee     7  1  0  6  27-53   2
 Pirkkala   6  0  0  6  22-45   0
 OLS        6  0  0  6  28-70   0

Taulukossa ottelut, voitot, tasapelit, tappiot, +maalit, -maalit, pisteet

Seuraavat ottelut:
4.11. Josba-SPV, Pirkkala-Trackers, Happee-Erä, HIFK-Classic
15.11. Classic-Erä
17.11. Gunners-Oilers, SSV-AC HaKi
18.11. Josba-Trackers, NST-Pirkkala, SPV-Happee, OLS-HIFK
19.11. OLS-AC HaKi
22.11. AC HaKi-Oilers

(MTV3)