SM-liigassa myös ensi kaudella jatkava Mikael Granlund ei aio jäädä lepäämään laakereilleen, vaikka takataskussa on jo sekä SM- että MM-kultamitalit.
NHL-uraansa armeijan ja lukion loppusuoran takia vuodella siirtänyt Granlund päätti Suomeen jäämisestään jo kevään aikana, vaikka Minnesota Wildin johto olisikin jo ottanut ykköskierroksen varauksensa avosylin vastaan.
- He sanoivat, että se on minun päätettävissäni ja päätin näin. Näillä nyt mennään, eikä minulla ole sinne kiire. Haluan saada intin sekä koulun kunnialla loppuun ja ehkä sitten vuoden päästä lähdetään rapakon taakse.
- Uskon ja olen varma, että tämä on oikea päätös. Pääsen olemaan yhden vuoden lisää uskomattoman hienojen ihmisten kanssa HIFK:ssa, Granlund kertoo MTV3:lle.
Granlund on jo 19-vuotiaana voittanut enemmän, mistä suurin osa urheilijoista uskaltaa edes unelmoida. Silti nuorukainen jopa toteaa, ettei "mitään ole vielä saavutettu".
- Haluan olla aina vain parempi ja kehittyä joka päivä. Hirveän paljon löytyy kehitettävää ja luistelu on edelleen ylivoimaisesti isoin asia. Totta kai myös varteen olisi saatava lisää voimaa ja laukausta pitää kehittää. Näiden juttujen kanssa aletaan tekemään kesän aikana kovasti töitä, niputtaa Granlund.
"Kaikki ilo irti"
Granlund tulee olemaan ensi kauden SM-liigassa taatusti seuratuin ja puhutuin pelaaja. Myös odotukset nousevat huiman korkeiksi, mutta ulkopuolisista asioista oulunsalolainen ei piittaa - edelleenkään.

