Graffititaiteilija uskaltaa jo tulla ulos kaapista
Asenteet graffititaidetta kohtaan ovat muuttuneet muutaman vuoden takaisen nollatoleranssilijan jälkeen ja laillisten maalauspaikkojen määrä onkin lisääntynyt monissa kaupungeissa nopeasti.
Graffititaiteilijoille tulee jo tilaustöitä ja graffititaiteilija Jouni Väänänenkin uskaltaa nyt jo avoimesti kertoa olevansa graffitimaalari, muutama vuosi sitten se ei olisi vielä onnistunut.
- Asenteiden muutoksesta kertoo paljon se, että monet uskaltavat jo julkisesti kertoa harrastuksestaan. Minullekin se on ollut eräänlainen kaapista tuleminen, kertoo Keravan tänään aukeavan graffitinäyttelyn taiteellisena johtajana toimiva Väänänen.
Lailliset maalauspaikat kehittävät kulttuuria
Laillisten maalausseinien määrä on lisääntynyt Suomessa melko nopeasti muutaman viime vuoden aikana. Nyt seiniä on Uudellamaalla ainakin Helsingissä, Keravalla, Riihimäellä, Porvoossa ja Hyvinkäällä. Jyväskylään seinä avattiin tällä viikolla ja Tuusulaan ja Järvenpäähän on tarkoitus saada omat seinät lähiaikoina. Viime keväänä pystytetty Keravan graffitiseinä on kaupungin mukaan toiminut hyvin.
- Meillä on Keravalla lähdetty siitä, että se on osa itsensä toteuttamista luovan toiminnan avulla ja on tärkeää tarjota nuorille ja vähän vanhemmillekin näitä paikkoja. Pelisäännöt ovat olleet selvät alusta asti; jos homma ei toimi ja graffiteja alkaa löytyä ympäristöstä niin seinä viedään pois. Mitään suurempia ongelmia ei ole kuitenkaan ollut ja naapurustonkin ihmiset käyvät usein siellä ihailemassa töitä, kertoo Keravan nuorisotoimen johtaja Jari Päkkilä.
Taiteilijoiden mukaan seinät ovat vähentäneet laittomia graffiteja ja sotkuja. Graffititaiteilijoiden mukaan lailliset maalauspaikat myös parantavat myös graffititaiteen laatua. Väänäsen mukaan on turha yrittää poistaa yhtä kulttuurin osaa, kuten graffititaidetta, sen sijaan sitä voidaan kehittää.
- On varmasti kaupungeissa havaittu, että kieltopolitiikka ei ehkä loppupeleissä ole kauhean toimiva vaihtoehto. Nyt kieltämisen sijaan koitetaan tällaista sallivampaa mallia, jossa graffititaiteilijat pääsevät tekemään omaa harrastustaan luvallisesti. Se on kaikkien kannalta huomattavasti miellyttävämpää.
Keravalla aukeaa tänään Suomen suurin graffitiaiheinen valokuvanäyttely, joka esittelee 250 taideteosta Keravan lailliselta graffitiseinältä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää