Ruotsille kuuluva Gotlannin saari kärsi lauantai-iltana laajasta sähkökatkosta.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan sähköt saatiin kuitenkin palautettua kaikille asiakkaille myöhään illalla.
Sähkökatkos alkoi lauantai-iltana kello yhdeksän jälkeen paikallista aikaa, eli asiakkaat olivat ilman virtaa pisimmillään noin parin tunnin ajan.
Gotlannin asukkaita kehotettiin illalla käyttämään vettä säästeliäästi, sillä sähkökatko aiheutti häiriöitä myös vesihuoltoon.
Sähkökatkon syy on vielä epäselvä. Paikallisen energiayhtiön edustaja kertoi aiemmin SVT:lle, että sähkökatkos johtui viasta mantereen ja Gotlannin välisessä yhteydessä, eikä asiassa epäillä sabotaasia.