Glo-hotellin kuolema johti huumeliigan jäljille

Viime vuoden lopulla hotellissa sattunut huumekuolema johdatti Helsingin huumepoliisin kansainvälisen rikollisliigan jäljille

Tapahtumat alkoivat joulukuun 7. päivä, kun nuori mies kuoli ja useita muita sai vakavia yliannostusoireita käytettyään poikkeuksellisen vahvaa heroiinia hotelli Glo:ssa Helsingin keskustassa. Käyttäjät luulivat ainetta kokaiiniksi.

Poliisin mukaan useammilta kuolemantapauksilta vältyttiin vain täpärästi. Mikäli poikkeuksellisen vahvaa heroiinia olisi ehditty levittää katukauppaan, uusilta kuolemantapauksilta ei olisi vältytty.

Poliisi panosti tapauksen vaarallisuudesta johtuen poikkeuksellisen paljon resursseja tutkintaan. Nopean reagoinnin ansiosta ulkomaalaiset heroiinikauppiaat saatiin pidätettyä muutaman päivän sisällä.

Lähes 40 epäiltyä kiinni

Esitutkinnan yhteydessä huumepoliisi on takavarikoinut noin kilon poikkeuksellisen vahvaa heroiinia, noin kilon amfetamiinia, yli 3 kiloa marihuanaa ja noin puoli kiloa hasista. Huumausaineiden salakuljetus on tapahtunut ulkomaalaisten salakuljettajien toimesta Hollannista ja Virosta Suomeen.

Takavarikkoon on lisäksi saatu kaksi ammattimaisesti toteutettua kannabisviljelmää ja käteistä rahaa lähes 70 000 euroa.

Tapauksen johdosta on otettu kiinni 39 henkeä, joista 21 on vangittu.

Päätekijät ovat nigerialaisia, gambialaisia ja ghanalaisia. Yksi heistä on laittomasti Suomessa. Usealla epäillyistä oleskelulupa-asiat ovat vireillä.Monen epäillyn henkilöllisyys on epäselvä.

Esitutkinnassa selvitetyistä huumausaine-eristä olisi tullut noin 40 000 - 50 000 käyttöannosta ja niiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo olisi ollut yli 400 000 €.

Asiakokonaisuus siirtyy lähipäivinä syyttäjälle syyteharkintaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat