George Russellilta kovaa vihjailua Valtteri Bottaksesta kammokolarin jälkeen – Toto Wolffilta mystinen lausunto

Imolan F1-kisan suurin puheenaihe oli Valtteri Bottaksen ja George Russellin kolari 32. kierroksen alussa.

Bottaksen ja Russellin kolari oli niin raju, että kilpailu oli pakko keskeyttää romujen siivoamisen ajaksi. Raju oli myös kaksikon yhteenotto kolarin jälkeen.

Russell kävi heti autosta noustuaan tekemässä mielipiteensä selväksi Bottakselle, ja suomalaiskuljettaja vastasi nostamalla Mercedes-ohjaamossa keskisormen pystyyn.

Kisan jälkeisissä haastatteluissa molemmat pääsivät selventämään omia näkemyksiään myös tv-katsojille.

– Kisa jäi lyhyeen toisen kuskin virheen takia. Kun pysähdyimme kuivan kelin renkaille, siinä kesti aika kauan, että saimme ne toimimaan. Ne olivat lämpenemässä pikkuhiljaa, ja George koetti ohittaa sellaisessa paikassa, missä tällä kelillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Sillä lähti lapasesta, ja se osui muhun. Kisa oli siinä. Iso pettymys, Bottas sanoi.

Russell oli luonnollisesti täysin eri mieltä, ja hän piti haastattelupisteellä pitkän monologin.

– Lähestyin Valtteria valtavalla nopeudella. Olin imussa, minulla oli takasiipi auki. Juuri kun siirryin hänen rinnalleen, hän nytkähti vähän oikealle, mikä on takinen puolustusliike, jota kuljettajat käyttivät aikanaan. Se oli Verstappen-liike vuodelta 2015, Russell aloitti.

– On olemassa herrasmiessopimus, että noin ei tehdä, koska se on uskomattoman vaarallista. Kuivissa olosuhteissa se olisi ollut ok, mutta nyt jouduin märälle alueelle ja menetin auton hallinnan. Valitettava kolari, mutta meillä oli vauhtia yli 300 kilometriä tunnissa. Täytyy kunnioittaa vauhtia ja olosuhteita.

– Kysyin häneltä, aikoiko hän tappaa meidät molemmat. Olimme uskomattoman kovassa vauhdissa, ja tiesimme olosuhteet. Hän ei taistellut oikein mistään. Yhdeksäs sija ei ole hänelle yhtään mitään, mutta meille se on kaikki kaikessa. Hain ohitusta, joka olisi ollut helppo, eikä siinä ollut tarvetta nytkähtää noin. Kuten sanoin, on olemassa herrasmiessopimus. Olemme aina sanoneet, että tällainen tilanne voisi aiheuttaa jonain päivänä pahan kolarin, ja tässä me nyt olemme.

Russell uskoo käyvänsä tilannetta vielä läpi Bottaksen kanssa.

– Olemme molemmat aikuisia, ja varmasti keskustelemme siitä. Olen varma, että hän on järkyttynyt ja turhautunut minuun niin kuin minä olen häneen. 300 kilometrin tuntivauhdissa pienimmilläkin liikkeillä voi olla valtavat seuraukset. Ehkä hän ei olisi tehnyt niin, jos olisin joku toinen.

Viimeisellä lausunnollaan Russell vihjasi mitä ilmeisimmin hänen ja Bottaksen välillä olevasta kilpailuasetelmasta: Mercedes tehnee ensi kauden kuljettajavalintansa heidän välillään.

Osittain varmasti tästä johtuen tallipäällikkö Toto Wolff tuntuikin olevan kuin puun ja kuoren välissä kommentoidessaan kahden suojattinsa yhteenottoa.

– Se oli paha kolari. He eivät suhtautuneet toisiinsa kovin suopeasti, mutta meidän täytyy katsoa tilanne uusiksi, koska tangoon vaaditaan aina kaksi. Ehkä se ei ollut 50–50- vaan 60–40-tilanne, mutta en osaa sanoa kumpaan suuntaan, Wolff sanoi Sky Sportsille.

– En ole nähnyt vielä Georgea. Minulla on tapana kiusata häntä sanomalla, että jos hän ajaa hyvin, hän voi päästä Mercedekselle, mutta jos hän ajaa huonosti, hän päätyy Renault Clio -cupiin. Tänään olemme lähempänä Renault Clio -cupia.

Lue myös:

    Uusimmat