George Russell raivosi Valtteri Bottakselle rajun tällin jälkeen – suomalainen vastasi kansainvälisellä käsimerkillä

Mercedeksen Valtteri Bottas ja Williamsin George Russell kolaroivat rajusti Imolan F1-kisassa.

Bottas ja Russell kävivät kilpailun puolivälissä taistelua viimeisistä pistesijoista, kun Russell lähti pääsuoralla takasiipi auki ohittamaan Bottasta.

Kaksikko ajoi ykkösmutkassa rinta rinnan, ja Russellin oikea eturengas ajautui nurmikolle. Kun pito katosi, Russellista tuli matkustaja. Autot osuivat kovassa vauhdissa yhteen ja ajautuivat hiekalle.

Russell kävi rytäkän päätteeksi kuumana Williamsin tiimiradiossa, ja hän kävi tämän jälkeen tekemässä kantansa selväksi myös Bottakselle.

Bottas vastasi Russellin terveisiin kansainvälisellä käsimerkillä, ja Russell kopautti vielä sananvaihdon päätteeksi Bottasta kypärään.

Russell oli kommentomassa tapahtunutta varsin pikaisesti myös Twitter-tilillään.

– Kiitos viesteistä. Olen kunnossa, pettynyt vain. Loppujen lopuksi tämä oli valitettava kolari. Sijoitustaan saa puolustaa, mutta 330 kilometrin tuntivauhdissa täytyy kunnioittaa vauhtia ja olosuhteita tehdessään niin. Olen pahoillani tallin puolesta. He ansaitsivat enemmän, Russell tviittasi.

Tilanteen voit katsoa jutun yläreunassa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat