Valtteri Bottas äimänä George Russellin raivosta: "En kuullut sanaakaan – se oli selvästi hänen syynsä"

Valtteri Bottas ei voinut käsittää Imolan F1-kisan jälkeen, mistä George Russell tuli hänen autonsa viereen raivoamaan rajun yhteentörmäyksen jälleen.

Bottas ja Russell kolaroivat hurjasti yhteen, kun Williams-kuski yritti tehdä kisassa ohitusta yhdeksännelle sijalle. Hän kuitenkin osui renkaansa kanssa märälle valkoiselle viivalle ja rysäytti päin Bottasta. Kummatkin syöksyivät Tamburello-shikaanissa ulos.

Bottas puhalteli pitkään tiimiradioviestissään ja istui tuskaisen näköisenä aidan vieressä ennen paikalta poistumistaan. Hän ei kuitenkaan loukkaantunut.

– Joo, olen kunnossa. Oli semikova ulosajo, ja olisi tietysti voinut olla hemmetisti isompikin noissa nopeuksissa, Bottas myönsi.

Tilanne tuli pian sen jälkeen, kun Bottas oli käynyt varikolla.

– Pysähdyin hakemaan kuivan kelin renkaat ja olin vähän vaikeuksissa niiden kanssa. Otti aikansa saada ne toimimaan. George pääsi lähelle ja päätti lähteä yrittämään ohitusta. Rata on tietysti aika kapea ja siinä on vain yksi kuiva ajolinja. Hän lähti yrittämään ulkoa, ja siellä oli koko ajan tilaa kahdelle autolle.

Russell tuli kolarin jälkeen raivoamaan suomalaisen auton viereen. Tv-kuvassa näkyi, kuinka nuori britti löi nyrkillään Bottaksen pään viereen ohjaamon kylkeen. Bottas nosti puolestaan keskisormen pystyyn.

– Ei siinä liikkeessä ollut mitään järkeä, ja hän hukkasi siinä autonsa ja osui minuun, Bottas linjasi.

– En kuullut sanaakaan, mitä hän meuhkasi. En tajua. Se oli selvästi hänen syynsä. En ymmärrä, mistä hänen raivonsa johtui.

Lue myös:

    Uusimmat