Funktionalismia ennen ja nyt

Funktionalismin uusi esiinmarssi

Funktionalistiset piirteet muotoilussa, arkkitehtuurissa ja sisustusarkkitehtuurissa ovat nousseet ajassamme muoti-ilmiöksi. Vanhoja funkkis-rakennuksia on alettu arvostaa uudella tavalla, eikä ainoastaan kulttuurihistoriallisista syistä. Helsingin Lasipalatsin kunnostaminen on hyvä esimerkki kulttuurisen arvostuksen ja suuren yleisön suosion yhteen osumisesta: restauroitu Lasipalatsi ja sen useat kahvilat kokoavat monenlaisia kaupunkilaisia viihtymään keskelle arkkitehtuurin historiaa. Osaltaan funktionalismin saamaan huomioon on vaikuttanut myös se, että vasta pari vuotta sitten vietimme maamme merkittävimmän funktionalistin, Alvar Aallon 100-vuotisjuhlavuotta.

Funkkis-lipastot, -pöydät ja -tuolit ovat haluttua tavaraa kirpputoreilla ja huutokaupoissa. Kyse ei kuitenkaan taida olla pelkästään nostalgian tavoittelusta tai antiikkivillityksestä. Selitys ilmiölle saattaa löytyä paljon syvemmältä: uudesta, nopeasta yhteiskuntarakenteen muutoksesta.

Funktionalismi sopii ajan henkeen. Käytännöllisyys, tarkoituksellisuus ja yksinkertaisuus koskettavat tämän päivän ihmistä. Uuden modernin suomalaisen muotoilun selkeä ja käyttötarkoitusta silmällä pitävä muotokieli on sukua 30-luvun funktionalismille.

Puhuttaessa funktionalismista muotoilun alalla voidaan tarkoittaa kahta asiaa: joko 30-luvun arkkitehtuurissa, muotoilussa ja sisustuksissa näkyvää tyyliä, johon erityisesti lempinimi funkkis viittaa, tai sitten funktionalismia ideologiana, joka ei ole kadonnut suunnittelukulttuuristamme missään vaiheessa 30-luvun mentyä. Sarjatuotanto ja standardoidut kalusteet kuuluvat funktionalistiseen ajatteluun.

Historian havinaa

Funktionalismi sai alkunsa 1920-luvulla. Ensimmäisen kerran funktionalismi-sanaa käytti Adolf Behne 1923 kirjassaan Nykyaikainen käyttörakennus. Kuitenkin jo vuonna 1901 arkkitehti Gustaf Stregell kirjoitti uusista kauneusarvoista: "Taidetuote, jota ei voida monistaa sadoittain, ei ole minkään arvoinen." Hän jatkoi: "Tuoli on kaunis niin pian kuin se mahdollisimman täydellisessä määrin täyttää tehtävänsä. Se saattaa olla vailla minkäänlaista koristelua, kunhan siinä vain on mukava istua ja se on tehty niin, että sen eri osien funktiot käyvät selvästi ilmi. Kunhan se vain on hyvin 'rakennettu', niin se on kaunis." Nämä sitaatit kuvaavat funktionalismin ydinajatusta, vaikkei itse tyyli ollut vielä syntynytkään.

Funktionalismi saapui Suomeen 20-luvun loppupuolella. Vuotta 1928 pidetään sen läpimurtovuotena Ruotsissa ja Suomessa. Siitä puhuttiin aluksi myös rationalismina tai uusasiallisuutena, mutta puhekieleen se omaksuttiin funkkiksena.

Todellinen funktionalismi alkoi Suomessa hyvin pienessä mittakaavassa ennen käsitteen vakiintumista. Kiinnostus rationaaliseen tilankäyttöön alkoi lisääntyä vuonna 1930 pidetyn Tukholman-näyttelyn ja samana vuonna Helsingissä pidetyn - pienen, mutta merkittävän - pienasuntonäyttelyn jälkeen. Tuolloin vasta uuden rationaalisen suunnittelun nimeksi vakiintui funktionalismi.

Näyttelyillä oli suuntaa antava vaikutus kotimaisten suunnittelijoidemme, mm. Alvar Aallon, työlle. Hänen suunnittelemansa lasiesineet, huonekalut, sisustukset ja niiden yksityiskohdat edustivat funktionalismia sanan todellisessa merkityksessä. Aallon lähtökohtana suunnittelutyössä oli aina käytännön tarve.

Funktionalismin synty oli seurausta moderniin aikaan astumiselle. Elämämme postmodernissa ajassa muistuttaa monin tavoin 20- ja 30-luvuilla tapahtunutta yhteiskunnallista murrosta. Tuolloin luonnontieteiden kehityksen johdosta syntyi mullistavia keksintöjä, joiden seurauksena maailma koneistui kovaa vauhtia. Tämän päivän ihmisen maailmankuvan muutos on puolestaan seurausta tietokoneiden nopeasta maailmanvalloituksesta ja sähköisen viestinnän ja verkottumisen laaja-alaistumisesta.

Yhteiskunnan struktuuri on jälleen muutoksessa. Ihmiset ovat kiireisiä ja työn uuvuttamia. Tämä näkyy esteettisissä arvostuksissa: kaiken täytyy olla helppoa, selkeää ja kätevää, mutta kaunista. Käytännöllisyys säästää aikaa, yksinkertaisuus ja muotojen selkeys virkistävät mieltä muuten niin monimutkaisessa maailmassa. Ei siis ihme, että funkkis viehättää.

Vanhaa ja uutta

Vanhat funkkistavarat sopivat hyvin yhteen uudemman, selkeälinjaisen muotoilutuotannon kanssa. Omaan kotiin voi löytää aitoja, vanhoja funkkishuonekaluja kirpputoreilta ja antiikkikaupoista. Myös funkkislamput ovat suosittua tavaraa.

Funktionalismille oli ominaista erilaisten valaistusperiaatteiden ja muotojen kiihkeä kokeilu. Erityisesti Alvar Aalto oli kuuluisa tyylikkäistä ja toimivista valaisimistaan. Funktionalismi ajoittui sähkövalon kehitykselle tärkeään ajanjaksoon. Sähkön käyttö yleistyi huomattavasti 1920-luvun lopulla, jolloin valaisintuotanto lisääntyi voimakkaasti. Funktionalismin ideaan kuului mielenkiinto teknisiä ratkaisuja kohtaan, ja valaisimien suunnittelu tarjosi tässä kohden kiinnostavia haasteita.

Astiastojen maailmassa funktionalismin tunnetuimpia edustajia on Kaj Franckin Kilta-astiasarja (1953), joka on nykyisin hyvin suositun Teema-astiaston (Franck 1981) esi-isä. Geometrisiin muotoihin perustuva Kilta ei ollut perinteisessä mielessä astiasto, vaan astiajärjestelmä. Sarja koostui muutamista perusastioista, jotka sopivat moneen tarkoitukseen. Ideana oli säästää sekä kaappitilaa, että kuluttajan kukkaroa.

Franckin fuktionalistista linjaa edustaa myös uustuotannossa oleva 1950-luvun Kartio-lasisarja. Franckin mottona oli, että hyvän käyttöesineen ominaisuuksiin kuuluu palvelevuus ja yleispätevyys. Kartio-kaatimet oli tarkoitettukin alunperin sekä säilytys- että tarjoilutarkoitukseen.

Kilta, Teema ja Kartio kuuluvat suomalaisen funktionalismin tunnuskuviin kuten Aallon Artek-huonekalutkin. Ne edustavat järkiperäistä muotoilua, jonka tehtävänä on palvella käyttäjää parhaalla mahdollisella tavalla.

Lähde: Visioita. Moderni suomalainen muotoilu, toim. Anne Stenros

Teksti: Hanna Helimaa
Kuvat: Karotti Oy (mukit), Osto- ja Myyntiliike Jeremias (huonekalut), Tapettitalo (tapetti) ja Arabia (astiasto).